Jelena Välbe uskoo kaiken palaavan normaaliksi muutamassa kuukaudessa – "Olen optimisti"

Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe kertoi tunnin mittaisessa Alla Shiskinan tekemässä haastattelussa, että toivoo kaiken palaavan normaaliksi muutaman kuukauden sisällä. 

Venäjän hyökättyä Ukrainaan on kaikki venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat suljettu ulos kansainvälisen hiihtoliiton Fis:in kansainvälisistä kilpailuista. Välbe oli kritisoinut voimakkaasti päätöstä ja todennut, että Norjan hiihtoliiton puheenjohtaja Erik Röste olisi ollut vaikuttamassa muiden hiihtäjien ja maiden suhtautumiseen. Röste on kieltänyt tämän.

Vaikkakin Ukrainan sota on yhä käynnissä, uskoo Välbe, että venäläisurheilijoiden panna poistuisi ennen ensi kauden alkua. 

– Toivon, että voimme aloittaa ensi kauteen valmistautumisen kesällä, Välbe totesi.

– Olemme valmiita A- sekä B-suunnitelmaan. Yleisesti sanottuna, olen optimisti ja toivon sen myötä, että kaikki tämä loppuu muutaman kuukauden kuluessa ja asiat palaavat normaaliksi. Kansainvälinen hiihtoliitto on sulkenut pois meidät kauden lopulta, joten kausi on ohi meidän osalta, Välbe sanoi.

Fis ilmoitti vastikään, että Välbe on tervetullut hakemaan uudelleenvalintaa liiton hallitukseen. Vaikka urheilijat eivät saakaan osallistua tapahtumiin, eivät sanktiot koske samalla tavalla Fis:in hallituksen jäseniä.

Välbeltä kysyttiin, kuinka norjalaiset käyttäytyivät maiden välisessä tapaamisessa Pekingin olympialaisissa helmikuussa. Hän kertoi, että minkäänlaisia vihamielisyyksiä ei ollut.

– Se ei ole koskaan ole ollut niin, enkä usko, että tulee olemaankaan. Huolimatta siitä, mitä huhut kertovat, niin urheilijoiden, valmentajien ja taustajoukkojen välillä ei ole mitään vihamielisyyksiä, Välbe kertoi.

– Joka kerta, kun tulemme huoltopisteellemme voiton jälkeen ja norjalaiset olivat käytävässä, he ovat aina halunneet tervehtiä, onnitella ja antaa kehuja. Me teemme samoin kun he voittavat. Se on aina ollut niin ja toivon sen jatkuvan, Välbe päätti.

Lue myös:

    Uusimmat