Mainos

Jasper Pääkkönen nähdään jälleen Salkkarit-Sakun roolissa – herkkä hetki Miian kanssa!

0:50

Pihlajasadun torstain jaksossa kaksi vanhaa tuttavaa kohtaavat herkissä tunnelmissa.

Jasper Pääkkösen näyttelemä Saku on tehnyt Salattujen elämien vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuvassa Pihlajasatu-sarjassa paluun Pihlajakadulle.

Hän ei kuitenkaan aio viipyä kauaa, eikä kaikki ole ollut entisensä. Miia on kaivannut Sakua jo pitkään, mutta hän ei ole saanut vastakaikua entiseltä rakkaaltaan tämän paluun jälkeen.

Torstain jaksossa Miia läikytti tarjoillessaan vahingossa kuohuvaa Sakun päälle ja oli tilanteesta järkyttynyt. Saku saapui myöhemmin lohduttamaan häntä. Miia on juuri järjestelemässä kuohuviinejä Amandan takahuoneessa, kun Saku astelee ovista sisään.

– Laitetaas tämä pois, ettei käy taas vahinkoa. Vaihdoin juuri housut, Saku flirttailee.

Kaksikko katsoo toisiaan pitkään silmiin ja Saku näyttää vahvasti siltä, että hän on löytänyt vanhan kipinän Miiaa kohtaan.

Katso artikkelin yllä olevalta videolta, miten Sakun ja Miian herkkä hetki päättyy!

Pihlajasadun 10-osainen toinen tuotantokausi alkaa maanantaina 24. kesäkuuta MTV3-kanavalla, mtv-palvelussa ja C Moressa.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja