Parakeihäänheittäjän elämä muuttui totaalisesti 18-vuotiaana. Positiivinen elämänasenne on pitänyt naisen kiinni hyvässä elämässä.
Uudenvuoden aattona vuonna 2010 viiden hengen kaveriporukka lähti taittamaan autolla matkaa Jyväskylästä Kittilään. Kohteena oli Levi-tunturi, jossa porukalla oli aikeissa viettää vuoden vaihtuminen.
Aamupäivällä alkanut matka tyssäsi kuitenkin jo ennen Oulua, kun pakettiauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja rysäytti kohti kaverinporukan henkilöautoa.
Kaksi kuoli ja neljä loukkaantui vakavasti.
Kolme loukkaantunutta matkustajaa selvisi tilanteesta olosuhteisiin nähden vähällä mutta yksi ei.
Tapahtuneen jälkeen hengestään taisteli 18-vuotias Jasmine Repo. Hän oli se, joka sai tilanteessa vakavia vammoja.
– Vietin kuukausia sen jälkeen Jyväskylän teho-osastolla ja Oulun vatsakirurgisella. Minulla katosi elämästä kaksi kuukautta onnettomuuden tienoilla. Kaikki tarinat tapahtuneesta kuulin muilta ja kerron tavallaan ikään kuin elokuvaa tai kirjaa eteenpäin, joka minulle on vain sattunut, Repo kertoo.
Repo sai onnettomuudessa sisäelinvammoja sekä aivovamman. Nopeasti kävi myös ilmi, että hän ei tule kävelemään omilla jaloillaan enää ikinä.
Jasminen läheisillä oli kova pelko siitä, että vammat veisivät hänen elämän ilonsa lopullisesti.
– Lähipiiri pelkäsi, että miten tulen reagoimaan ja mitä itse ajattelen siitä, että olen vammautunut.
Lue myös: AJASTUS LA 0730 "Maailman paras uusivuosi" katkesi traagisesti mysteeriksi jääneessä autokolarissa – nyt Jasmine, 28, kertoo vammautumisestaan avoimesti ja hakee paralympiapaikkaa – "Aivoni ovat kuin vanha akku"
Onnettomuus toi eteen uudenlaisen elämän
Revon ensimmäiset muistikuvat onnettomuuden jälkeisestä ajasta ovat rankkoja. Oman vammautumisen lisäksi ystävän menettäminen oli hänelle henkilökohtaisesti rankka paikka.
Toivoa tilanteessa antoi kuitenkin se, että niin perhe kuin ystäväpiirikin oli tilanteessa vahvasti hänen tukenaan.
Yhtäkkiä mieli alkoikin virkistyä ja elämäkin siinä samassa näyttämään kirkkaammalta.
– Äiti, isä ja ystävät kävi joka päivä sairaalassa. Minulla oli melkein joka yö sairaalassa joku yökylässä. Me ollaan ystävien kanssa opeteltu tämä uusi elämä yhdessä. Minulla on paljon onnellisia ja positiivisia muistoja siltä ajalta.
– Pian aloin ajattelemaan, että näin oli vain tarkoitettu.
Aivovamma muistuttaa turmasta
Sairaalarumban jälkeen häntä kuitenkin odotti täysin uudenlainen elämä, johon kuului mukaan muun muassa avanne ja pyörätuoli.
–Istuminen piti opetella uudelleen. Tuntui, että olin sellainen huojuva kanamuna. Mietin, että miten pystyn koskaan enää istumaan esimerkiksi sängyn reunalla. Mitä jos tipun, kun tasapaino oli niin huono? Pystynkö mä koskaan pukemaan itse, pystynkö käymään vessassa?
Oman jälkensä Revon elämään jätti myös aivovamma. Hänen aivot heilahtivat onnettomuudessa kokonaisvaltaisesti ja vaikutukset tuntuvat kaikessa.
Aivovamma muistuttaa häntä edelleen vahvasti olemassaolollaan.
– Isoimmat vaikutukset ovat väsymys, heikko keskittymiskyky sekä lähimuisti. Mun on hankala oppia uusia asioita, sitten väsymys korostaa tätä kaikkea. Se tuo mukanaan sellaisia migreenimäisiä päänsärkykohtauksia.
Repo sai uuden elämän totuttelemiseen apua neuropsykologisesta kuntoutuksesta. Kuntoutuksessa käytiin läpi, miten sujuva arki rakennetaan aivovamman kanssa.
– Siitä oli tosi paljon hyötyä. Sain sieltä myös vertaistukea. Ymmärsin, että täytyy suunnitella kaikki menot ja harrastukset sen mukaan, että minulla on se aivovamma ja kerkeän levätä tarpeeksi. Aivovamma vaikuttaa myös siihen, että en ole työelämässä.
"Keihäänheitto on kiehtonut mua pienestä asti"
Kuntoutuksen ja fysioterapian yhteydessä kuntosalista tuli naiselle myös tuttu paikka.
Repo alkoi mittailla, voisiko jokin kilpailullinen yksiklöurheilulaji sopia hänelle.
– Kokeilin muun muassa laskettelua, kelkkahiihtoa, melontaa ja sulkapalloa. Mikään näistä ei ollut kuitenkaan sellainen, että halusin jatkaa sitä arjessa. Halusin yksilölajin, jota pystyisi suhteellisen helposti treenaamaan, mutta siinä olisi myös tavoitteita ja kilpailuja.
Kokeilujen jälkeen sellainen löytyi. Repo halusi heittää keihästä.
– Keihäänheitto oli kiehtonut mua pienestä asti. Olen seurannut suomalaisheittäjiä ja se innosti mua kokeilemaan lajia. Jäin heti ekasta kerrasta koukkuun.
Repo heittää nykyisin keihästä kilpaa Jyväskylän Kenttäurheilijoissa ja hän kuuluu tällä hetkellä Suomen parhaisiin parakeihäänheittäjiin. Kuusi kertaa viikossa keihästä treenaava Repo haluaa heittää keihästä Pariisin paralympialaisissa 2024.
Elämän rakkaus tuli vastaan Tinderissä
Urheiluun liittyvien tavoitteiden lisäksi Revolla oli onnettomuuden jälkeen myös toinen selkeä haave. Hän halusi löytää elämäänsä rakkauden.
Sellainen häntä tuli vastaan vuonna 2014, kun Tinder-sovelluksessa tuli vastaan Petri-niminen mies.
– Tutustuttiin ja rakastuttiin miehen kanssa nopeasti. Löytyi ihminen, jonka kanssa oli tosi helppo puhua. Molemmilla nuoresta iästä huolimatta oli jonkun verran elämänkokemusta ja ei oltu kumpikaan päästy ihan helpoimmalla. Meidän oli helppo ymmärtää ja tukea toisiamme.
Parilla yhteiseloa on takana nyt kuusi vuotta, joista kolme vuotta avioliitossa.
Keskity asioihin, jotka ovat mahdollisia
Jasmine kertoo, että vastaavanlaisen tragedian kohdatessa on tärkeää löytää elämään sellaisia asioita, jotka tekevät aidosti onnelliseksi.
Vaikka onnettomuus toi hänen elämäänsä paljon rajotteita, on elämässä edelleen paljon asioita, joista saa hyvää mieltä ja oloa.
– Neuvoni on, että ei kannata yrittää väkisin tehdä sellaisia asioita, jotka miellyttävät vain muita. Pitää etsiä sellaisia asioita, joista on itselle hyötyä ja iloa. Sellaisia asioita, jotka ovat mahdollisia.
Pääset katsomaan yläpuolelta löytyvältä videolta Jasmine Revon koko haastattelun.