Jasmine Saloranta, 24, menetti kuusi vuotta sitten auto-onnettomuudessa läheisen ystävänsä ja kävelykykynsä. Positiivinen nainen ei anna pyörätuolin hidastaa elämäänsä.
On tapaninpäivä vuonna 2010. 18-vuotias Jasmine Saloranta, hyppää autoon yhdessä neljän ystävänsä kanssa. Ystävysten tarkoituksena on matkata Jyväskylästä Leville uudenvuoden viettoon. Reissua on odotettu hartaasti.
Aurinko paistaa. Loma tuntuu jo nuorten naisten mielessä.
Siikalatvan kohdalla reilun kolmen tunnin päässä Jyväskylästä matka kuitenkin pysähtyy. Suoralla tiellä vastaan tullut pakettiauto suistuu tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle vyöryen suoraan päin nuorten autoa.
– Meidän autosta jäi jäljelle suurin piirtein neljä rengasta ja kolme penkkiä, Jasmine kertoo nyt, yli kuusi vuotta myöhemmin.
Hän on ainut selvinneistä, joka ei muista tapahtumista mitään.
Onnettomuuspaikalla nuorten irrottaminen autosta kestää lähes puolitoista tuntia. Ambulanssissa sekavia puhuva Jasmine nukutetaan.
Selviäminen epävarmaa
Seuraavan kerran Jasmine avaa silmänsä Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Parin viikon tajuttomuuden jälkeen hän katsoo äitiään suoraan silmiin. Jasminen vanhemmat ovat odottaneet pelonsekaisin tuntein tyttärensä heräämistä. Tieto onnettomuuden seurauksista ei ole vielä selvillä.
– Ensimmäisen kerran kun heräsin, äiti kysyi, tiedänkö kuka hän on. Katsoin häntä ja sanoin ”kyllä, olet rakas vaimoni Elina.” Nimi meni oikein, mutta muuten ei, Jasmine nauraa.
Onnettomuudesta selviäminen ei ollut läheskään varmaa, sillä lähes kaikki Jasminen sisäelimet kärsivät törmäyksessä pahoin.
– Halvaannuin, ja suurinta osaa sisäelimistöstäni jouduttiin leikkelemään, aortta repersi, munuainen meni, haima ja maksa menivät osittain, osa suolesta repesi ja keuhkoihini tuli myös jotain, Jasmine kertaa.
Lisäksi Jasminen aivot heilahtivat onnettomuudessa, minkä vuoksi hänellä todettiin diffuusiaivovamma.
”Sanoin äidille, etten halua elää”
Muutama viikko onnettomuuden jälkeen Jasmine saa kuulla, mitä tapahtui. Oma halvaantuminen tuntuu pieneltä, kun nainen saa tietää ystävänsä menehtyneen onnettomuudessa.
– Mikään kipu ei voi tuntua sellaiselta, sattui joka paikkaan. Silloin sanoin äidille, että en halua elää. Äiti sanoi siihen, että saan itse päättää jatkanko, kukaan ei pakota minua. Hänen sanansa käänsivät ajatukseni ja tajusin, että haluan jatkaa, Jasmine muistelee.
Kolmen viikon teho-osastojakson jälkeen nainen siirretään Keski-Suomen keskussairaalaan Jyväskylään. Siellä hän viettää neljä kuukautta.
Kun naisen terveys tuntuu riittävän, hän siirtyy kuntoutukseen Jyväskylään. Lopulta juhannusviikolla kesällä 2011 nainen muuttaa Helsinkiin Synapsia-kuntoutuskeskukseen.
– Aluksi rupesin nostamaan haarukkaa. Toimintakyky oli käsissä tallella, mutta kaikki lihakset olivat kadonneet, joten en jaksanut aluksi nostaa edes sitä haarukkaa, Jasmine muistelee.
Naisen positiivinen asenne ja ahkera harjoittelu tuottavat kuitenkin tulosta ja elokuussa 2011 Jasmine pääsee muuttamaan vanhempiensa luokse Jyväskylään. Kuntoutus on edennyt nopeammin kuin kukaan olisi aluksi osannut odottaa. Ystävien ja perheen apu ja kannustus ovat auttaneet naisen pitkälle.
– Olin jo valmistautunut, että olisin koko loppuelämäni muiden armoilla, mutta hyvin nopeasti asiat muuttuivat. Ajattelin aina, että jos teen asian sata kertaa, niin kyllä varmasti osaan edes jonkun verran, Jasmine kertoo.
Aivovamma pakotti hidastamaan
Elokuussa 2012 aurinko paistaa, kun Jasmine katselee järvelle oman kotinsa ikkunasta Jyväskylässä. Naisen haave on toteutunut ja hän on päässyt muuttamaan omilleen. Jasmine ajattelee, että hän jaksaa ja pystyy kyllä hoitamaan kaiken.
Totuus iskee vasta, kun meno on kiihtynyt jo liian hurjaksi.
– Asuin ensin yksin, enkä tiedostanut, että olin usein todella väsynyt, enkä jaksanut oikein mitään. Saatoin nukkua 14 tuntia ja silti olin uupunut. Vasta poikaystäväni huomasi minun muuttuneen, Jasmine muistelee.
Aivovamma jäi kaikessa hötäkässä huomiotta.
Nykyään nainen käy neurologisessa kuntoutuksessa. Aivovamma ei näy päällepäin, mutta nainen tiedostaa, että jatkuva väsymys, muisti- ja oppimisvaikeudet johtuvat vammasta. Tästä syystä naisen on ollut pakko hidastaa vauhtia. Opiskelut ja työ saavat mennä omalla painollaan.
”Kaikella on tarkoitus”
Tänään, reilut kuusi vuotta onnettomuuden jälkeen Jasmin herää omakotitalossaan Jyväskylässä. Koti on vuosi sitten esteettömäksi remontoitu unelma, jonka hän jakaa yhdessä kihlattunsa Petri-Tuomaksen kanssa. Joka toinen viikko taloon tuovat eloa myös Petri-Tuomaksen 3- ja 4-vuotiaat lapset.
Syksyksi pariskunta suunnittelee häitä. Arki koostuu tavallisista asioista. Käydään koulussa ja töissä, tavataan ystäviä, leivotaan. Siinä välissä Jasmine käy muutaman kerran viikossa fysioterapiassa ja neurologisessa kuntoutuksessa.
Pyörätuoli ei rajoita Jasminen elämää, päinvastoin. Vasta onnettomuuden jälkeen nainen on innostunut matkustelemaan.
Pyörätuolista käsin tutuksi ovat tulleet muun muassa Pariisi, New York, Lontoo ja Amsterdam. Reissuillaan nainen on kiinnittänyt huomion erityisesti siihen, miten monissa maissa esteettömyys toteutuu Suomea paremmin.
– Ulkomailla olen huomannut, että paljon vanhemmissakin paikoissa on esteettömyys järjestetty paljon paremmin kuin Suomessa. On ramppeja ja invavessoja. Suomessa taas ajatellaan, että riittää, jos pääsee avustettuna johonkin.
Esteettömyys on yksi asioista, joihin Jyväskylän kaupunginvaltuustoon pyrkivä Jasmine haluaa vaikuttaa. Kipinä vaikuttamiseen syttyi alkujaan Rakkaudella Jassu -blogista, jonka nainen perusti jo sairaalassa Jyväskylässä.
Nainen toivoo voivansa bloginsa avulla antaa ihmisille vertaistukea. Positiivinen ja reipas nainen uskoo, että se, mitä hänelle tapahtui, oli tarkoitettu.
– Ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa. Olen ajatellut, että oli tarkoitettu, että juuri minä jouduin pyörätuoliin. Jotenkin ajattelin, et kestän meistä parhaiten sen ja siksi minä olen tässä, Jasmine miettii.
Jasminen energia ja ilo osoittavat mietteet todeksi.