Perussuomalaisten puoluevaltuuston jäsenet arvioivat MTV Uutisille mahdollisia syitä puolueen kannatuksen laskuun.
Perussuomalaisten puoluevaltuusto kokoontuu tänään Helsingissä Pikkuparlamentissa. Puoluevaltuuston eli maakuntien puolueaktiivien kokouksessa odotetaan puitavan sitä, mitkä syyt ovat johtaneet puolueen kannatuksen laskuun.
MTV Uutiset haastatteli puoluevaltuuston jäseniä tänään Helsingin Pikkuparlamentissa.
Pietarsaaren perussuomalaisten puheenjohtaja Jorma Malinen kommentoi hallituksen puoliväliriihen päätöksiä.
– Kyllä ne menevät ihan hallitusohjelman mukaan. Meidän politiikkaa vääristellään monella tapaa, mutta nämä ovat ihan hallitusohjelman mukaisia juttuja, Malinen sanoo.
Hallitus on saanut kritiikkiä veronkevennyksistä suurituloisille. Malinen huomauttaa, että veronkevennyksiä tehtiin myös keskituloisille.
– Meidän suosio on romahtanut hyvin monen asian takia. Tämä on minun mielestäni hyvin pieni asia loppujen lopuksi, koska ihmiset, jotka ovat maksaneet marginaaliveroa 58 prosenttia, joka on aika paljon ja nyt se on pudonnut 52 prosenttiin. Minun mielestäni se on ihan oikein, Malinen sanoo.
Mainehaittoja edustajien yksityiselämästä
Malinen näkee, että suosion laskun syynä on päätösten sijaan mainehaitat, jotka ovat tulleet kansanedustajien yksityiselämästä.

