Jarmo Korhonen: Minulla ei ole mitään hampaankolossa

Jarmo Korhonen: Minulla ei ole mitään hampaankolossa 9:01

Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kiistää, että Maan tapa -kirjan taustalla vaikuttaisivat vanhat kaunat. Eilen julkaistussa kirjassaan Korhonen ruotii muun muassa vuoden 2006 presidentinvaalien kampanjoiden rahoitusta.

Korhonen kirjoittaa, että kokoomuksen Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan rahoitusta junailtiin vuosina 2005-2006 hämärillä tavoilla. Hänen mukaansa myös keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen ja SDP:n Tarja Halosen vaalikampanjoissa rikottiin vaalirahoitussääntöjä. Se oli Korhosen mukaan maan tapa.

Vuonna 2007 vaalirahakohun keskiöön joutui kuitenkin keskusta. Tuolloin keskustan puoluesihteerinä toiminut Korhonen sanoo, että kirjan synnyllä ja keskustan joutumisella vaalirahakohun syntipukiksi ei ole mitään tekemistä keskenään.

– Olen historian tutkija ja olen tutkinut Suomen lähihistoriaa. Tämä Maan tapa on suuri mysteeri politiikan ja vallan osalta. Päätin selvittää, minkälainen maan tapa oli 2000-luvun alussa.

– Ensin selvitin 2006 presidentinvaalien rahoituksen puolueiden osalta ja sen jälkeen vuoden 2007 kuuluisan vaalirahakohun kokonaisuudessaan. Jokainen voi nyt kirjasta todeta, että se maan tapa oli taruakin ihmeellisempi.

Korhosen mukaan hänellä ei ole jäänyt mitään hampaankoloon.

– Tässä kirjan tekemisessä lähtökohtana oli myös se, että keskustan johtohenkilöt ovat kymmeniä kertoja julkisuudessa vaatineet, että minun pitää kaikki kertoa. Ajattelin, että minä nyt sitten perehdyn asioihin kunnolla.

Korhosen Maan tapa -kirjassa monet tahot ja henkilöt saavat osakseen moitteita ja koviakin syytöksiä. Korhonen kertoo, että palautetta hän ei ole juurikaan saanut.

– Ei ole tullut viiden vuoden aikana palautetta, eikä ole tullut nytkään. 

Lue myös:

    Uusimmat