Pelätyn terroristijohtajan kuolema otettiin Perussa vastaan ristiriitaisin tunnelmin. Maassa vietettiin viikonloppuna ääriliikkeen keulakuvan vangitsemisen muistopäivää.
Sunnuntaina Perun pääkaupungin Liman kadut täyttyivät ihmisistä, jotka kantoivat käsissään kylttejä.
Katso yllä olevalta videolta, millaisissa tunnelmissa vuosipäivää vietettiin.
Ensisilmäyksellä voisi kuvitella kyseessä olleen aktivistien mielenilmaus, mutta tällä kertaa se oli muutakin: Ihmisjoukko oli kokoontunut muistelemaan vuosikymmenten hirveyksiä ja ennen kaikkea kuuluisan terroristijohtajan aikakauden loppumista.
Eilen, siis 12. syyskuuta tuli kuluneeksi 29 vuotta siitä, kun erikoisjoukko teki iskun huoneistoon, jossa kauhua kylvänyt sissijohtaja piileksi.
Päivää aiemmin samainen radikaalien kommunistien johtohahmo, Abimael Guzmán, oli kuollut 86-vuotiaana perulaisessa vankilassa.
Mutta kuka tämä Guzmán oli ja mikä teki hänestä yhden pelätyimmän miehen Latinalaisessa Amerikassa?
Marxismin neljäs miekka
Vuonna 1934 syntynyt Abimael Guzmán oli filosofian maisteri ja entinen yliopiston opettaja, josta sittemmin tuli messiaaninen terroristijohtaja.
Hän matkusti 1960-luvulla Kiinaan ja suorastaan haltioitui kiinalaiskommunisti Mao Zedongin opeista ja kulttuurivallankumouksesta.
Hän vei opit mukanaan myös Peruun – ja vuonna 1970 syntyi maolaisuuden innoittama sissiliike, Loistava polku.
Guzmán ihannoi myös Karl Marxia, Vladimir Leniniä ja pitikin itseään ”marxismin neljäntenä miekkana” – heti Leninin, Marxin ja Zedongin jälkeen.
Vuosien huolellisen valmistelun jälkeen Guzmánin johtama joukko aseistautui ja kävi sotaa maan hallintoa vastaan. Muun muassa työläisten sortoa vastustavan liikkeen tavoitteena oli kommunistisen vallankumous, luokkasota.
Veriteot kohdistuivat niin miehiin kuin naisiin ja lapsiin
Kommunistinen sissiliike tunnetaan äärimmäisestä väkivaltaisuudesta, jota se kohdisti ei vain vastustajiinsa vaan myös omiinsa.
Väkivaltaa kohdistettiin myös naisiin ja lapsiin.
He, jotka eivät uskoneet ja noudattaneet Loistavan polun oppeja ja metodeista, saivat tuntea sen myös nahoissaan.

