Jarkko Nieminen valottaa oman menestysuran tärkeää tekijää – huomauttaa yksipuolisuuden vaaroista: "Paikat eivät enää kestä"

5:20
Videolla Jarkko Nieminen puhuu jatkosopimuksestaan maajoukkkueen kapteenina ja tenniksen kehitysnäkymistä.

Suomen kaikkien aikojen paras tennispelaaja ja maajoukkueen nykyinen kapteeni Jarkko Nieminen tietää omalta kohdaltaan, miten tärkeää on monien eri urheilulajien harrastaminen nuorempana. 

Kun Nieminen eli lapsuuttaan ja nuoruuttaan Maskun maisemissa, hänellä oli oli aika usein jonkun lajin pallo mukanaan. 

Tennis oli oli isossa osassa jo varhain, mutta Nieminen halusi kokeilla jalkapalloa, jääkiekkoa, salibandyä, koripalloa, lentopalloa, pesäpalloa, sulkapalloa, yleisurheilua ja maastojuoksua. Ja monta muuta lajia. 

Nieminen haluaa omassa työssään tennisnuorten parissa korostaa monipuolisuuden merkitystä. 

– Mieletön lajikirjo on yksi syy, miksi minulla oli omalla urallani niin vahvat pohjat pelata, Nieminen pohdiskeli MTV Urheilulle. 

Martikainen malliesimerkki

Yksi malliesimerkki on 14-vuotias Otso Martikainen, joka pelaa jääkiekkoa tavoitteellisesti HIFK:n C-nuorissa ja lähestyy Euroopan huipputasoa ikäluokassaan tenniksessä. 

Nieminen uskoo, että Martikainen hyötyy kahden lajin aktiivisesta harrastamisesta, oli lopullinen valinta mikä tahansa. 

– Hän voi jatkossakin ylläpitää toista lajia vaikka harrastusmielessä. 

Nieminen muistuttaa, että lapsille ja nuorille on tarjolla tätä nykyä paljon muitakin kuin urheiluharrastuksia. Teknologian houkutukset uppoavat moniin nuoriin paremmin kuin hikoilu urheilukentillä. 

– Osa tietysti pelaa edelleen pihapelejä, mutta keskimäärin monipuolisesti urheilua harrastavia on vähemmän kuin ennen, Nieminen sanoo.  

– Enme voi muuttaa yhteiskuntaa, mutta meidän pitää vastata haasteisiin. 

"Paikat eivät kestä"

Varhainen erikoistuminen on yksi nykyajan ilmiö. Kun menestysodotukset ovat kovat jo nuorena, lyödään kaikki yhden kortin varaan. Se ei välttämättä ole oikea ratkaisu, vaan voi pikemminkin jarruttaa tasonnostoa. 

– Kun määrät ja tehot kasvavat, paikat eivät enää kestä. 

Nuoren urheilijan kehittymisessä on otettava huomioon paljon muutakin kuin itse lajiharjoittelu: palautuminen, kehonhallinta, nopean kasvuvaiheen tuomat erityisvaatimukset ja niin edelleen. Monipuolisesti voi harjoitella ja kehittää itseään yhdessäkin lajissa, jos harjoittelu on riittävän kattavaa. 

– Olisi aika paljon vaadittu, että tennisvalmentajan pitäisi osata jotain muutakin, olla esimerkiksi fysioterapeutti. On tärkeää tietää kuitenkin pelaajien taustat jo varhaisessa vaiheessa, ettei tehdä virheitä harjoittelussa. 

Nieminen huomauttaa, että monia eri lajia harrastamalla nuoret saavat erilaisia ärsykkeitä, jotka kehittävät koordinaatiota. 

– On tärkeää saada suunnittelemattomia toistoja, joita ei tee tiedostetusti. Niiden harjoitteleminen muuten olisi aika vaikeaa. 

Nopeasti kiinni uudesta lajista

Kun Nieminen vetää lahjakkaille nuorille tennisjunnuille treenejä Talissa, alkulämmittelynä saattaa olla koripalloharjoite. 

– Tuollaisesta voi tulla hauska rutiini, ja paikat lämpeävät samalla. 

Fyysisen puolen lisäksi monien eri lajien harrastaminen on viilannut Niemisen pelikäsitystä. Hän on ollut aina hyvä käyttämään tenniksessä kentän tilaa hyväksi. 

Niemisen lahjakkuus tuli esiin, kun hän liittyi uransa lopettamisen jälkeen Tampereen Classicin riveihin Salibandyliigaan. Salibandyura jäi tosin kolmeen otteluun (yksi maali) jalkavaivojen takia. 

– Kun minut heitetään mihin tahansa pallopeliin, saan aika nopeasti käsityksen, että mistä on kyse. Vaikka esimerkiksi jalkapallossa tekniikka on puutteellinen vähäisten toistojen takia, ymmärrän mitä kentällä tapahtuu.

Nieminen sanoo myös, että monien lajien harrastaminen antoi varmuuden siitä, että tennis on hänen ykköslajinsa. 

– Oli tärkeää kokeilla muutakin, etten vaan heti heittäytynyt pelkästään tennikseen. Puhumattakaan siitä, että olisi pakotettu jonkun lajin pariin. Se olisi ollut kivinen tie. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja