Jari-Matti Latvala ihmetteli Tänakin kypsymistä mestariksi – "En tiedä, miten hän on sen tehnyt"

Katalonian MM-ralli päättyi Ott Tänakin mestaruusjuhliin 1:49
Sunnuntain kooste: Katalonian MM-ralli päättyi Ott Tänakin mestaruusjuhliin

Toyotan Jari-Matti Latvala sijoittui sunnuntaina päättyneessä Katalonian MM-rallissa viidenneksi.

Yksityiselämän kohujen jälkeen lähtökohdat kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun olivat hankalat. Tuurilainen jäi kisan voittajasta Thierry Neuvillesta minuutin, mutta oli tyytyväinen viikonlopun antiin.

- Aivan huippusuorituksella neljäs sija olisi ollut maksimi. Soralla päästiin perjantaina iltapäivällä vauhdillisesti hyvälle tasolle. Tietyt hitaat erikoiskokeet taas olivat asvaltilla minulle vaikeita. Niitä pitäisi vähän parantaa, neljännen sijan Sebastien Loebille vain 6,3 sekunnilla hävinnyt Latvala summasi.

- Saatiin kuitenkin ehjä viikonloppu ja se on tärkeintä. Toivon, että vähitellen saataisiin selkeyttä ensi vuodesta, että ajetaanko vai ei. Jos ei ajeta, niin sitten tehdään jotain muuta. Jos taas ajetaan, niin se olisi enemmän kuin hyvä juttu.

Merkkimestaruuskamppailussa Hyundai karkasi Toyotasta Neuvillen voiton ja Dani Sordon kolmannen sijan myötä 18 pisteen päähän. Maailmanmestaruuden varmistaneen Ott Tänakin nousu toiselle sijalle jätti kuitenkin pienen mahdollisuuden Toyotan miehistölle.

- Itse asiassa nyt tilanne on vähän parempi kuin miltä se näytti jossain vaiheessa viikonloppua. 18 pistettä on aika paljon, mutta pitää muistaa, että mitä tahansa voi tapahtua. Me on vuosien aikana nähty mitä erikoisempia kauden päätöksiä, Latvala muistutti.

- Pidetään lippu korkealla. Toivottavasti itsekin saisin jotain tietää ensi vuoden ajohommista ennen Australiaa, niin olisi helpompi sinne lähteä. Olisi tietynlainen paine pois.

Latvala ylisti ranskalaisten 15 vuoden valtakauden päättänyttä Tänakia.

- Se mikä nyt on muuttunut, niin vuodesta 2016 eteenpäin hän on saanut varmuutta koko ajan lisää. En tiedä, miten hän on sen tehnyt, mutta hienosti joka tapauksessa. Kova vauhti on säilynyt, mutta varmuutta on tullut lisää, Latvala sanoi.

- Jos katsotaan Ottin historiaa, niin hän on aina ajanut äärettömän kovaa. Hänelläkin oli jakso, jossa tuli paljon ulosajoja. 

Lue myös:

    Uusimmat