Jari-Matti Latvalan ura Toyotan WRC-rallitiimin päällikkönä on saanut satumaisen alun.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperältä tyly tiivistys – "Aika paska"
LUE MYÖS: Voittoon ajanut Toyota-tähti sai kehut Jari-Matti Latvalalta – "Porukan tasaisin kuski"
Toyota pokkasi sunnuntaina päättyneestä Portugalin MM-rallista huipputuloksen, kun tiimin walesilaiskuljettaja Elfyn Evans ajoi voittoon ja Sebastien Ogier kolmanneksi. Tämän lisäksi Toyota on napannut tällä kaudella kaksi kaksoisvoittoa, ensimmäisen Monte Carlossa ja toisen Kroatiassa.
Portugalin kisaviikonloppu jätti kuitenkin mietittävää Toyotalle. Evansin voittoa helpotti se, että Hyundain Thierry Neuville ja Ott Tänak joutuivat kertaalleen keskeyttämään kisassa ja putosivat voittokamppailusta.
– Perjantaina emme vielä olleet siinä vauhdissa, että olisimme voineet voittaa rallin. Täytyy kuitenkin muistaa, että palkinnot jaetaan vasta maalissa. Ralli on nopeuslaji, mutta kyse on myös kestävyydestä. Molempia tarvitaan, ja niitä meillä oli nyt tarpeeksi voittoon, tallipomo Latvala sanoi.
– Elfyn ansaitsi voiton. Hän on muutaman kerran menettänyt voiton ihan loppumetreillä. Nyt onni kääntyi hänen puolelleen.
Toyotan kolmas kuljettaja Kalle Rovanperä keskeytti kisassa lauantaina teknisen vian vuoksi. Hän oli tuossa vaiheessa rallissa kuudentena reilusti kärjelle jääneenä.
– Meidän on analysoitava, miksi emme olleet kilpailun alussa vahvoja. Lisäksi meidän pitää katsoa, mitä voimme tehdä paremmin. Olimmeko vain hieman unessa kisan alussa? Silti tämä oli kokonaisuutena hieno tulos, tiimi on tehnyt loistavaa työtä, Latvala painotti.

