Japanilaisvalmistaja ryhtyy asentamaan bensamoottoreita sähköautoihinsa – tästä on kyse
Mazdan sähköauton saa parin vuoden päästä pienellä bensakoneella varustettuna.
Kerroimme elokuussa, että japanilainen Mazda tuo MX-30-sähköautonsa kotimarkkinoilleen ensin hybridinä. Kyseessä ei ole myöskään ladattava hybridi, vaan perinteisempi kevythybridi, jossa kaksilitraisen bensakoneen kaverina on pieni sähkömoottori.
Valmistajan on tiedetty harkitsevan myös MX-30:n täyssähköversioiden varustamista pienellä kiertomäntämoottorilla, jota käytettäisiin pidentämään auton sähköistä toimintamatkaa. Nyt japanilaisvalmistaja on vahvistanut asian.
MX-30:ssä käytetään Mazdan mukaan "vastuullisen kokoista" 35 kilowattitunnin akustoa, joka tarjoaa noin 200 kilometrin toimintamatkan yhdellä latauksella. Pienen bensakäyttöisen matkanjatkajan lisääminen on Mazdan mielestä ekologisempi valinta kuin akuston koon kasvattaminen.
Mazda on perustellut MX-30:n lyhyttä toimintamatkaa eurooppalaisasiakkaiden ajotottumuksilla, sillä keskimäärin autolla ajetaan päivässä vain 48 kilometriä.
Matkanjatkajalla varustettu MX-30 saapuu Japanin-markkinoille vuonna 2022, mutta toistaiseksi ei ole tiedossa nähdäänkö se myös Euroopassa ja milloin.
Erikoisilla takaovilla varustettu MX-30 on myynnissä myös Suomessa 35 990 euron hintalapulla varustettuna.
Lähde: Autoblog
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää