Mainos

Janukovitsh mukaan uusintakierrokselle

Oppositiojohtaja Viktor Jushtshenkon kannattajat ovat jatkaneet Kiovassa hallintorakennusten saartoa. Mielenosoittajat vaativat pääministeri Viktor Janukovitshin ja presidentti Leonid Kutshman eroa.

Ukrainan pääministeri Viktor Janukovitsh lähtee mukaan presidentinvaalien uusintakierrokselle. Janukovitsh aikoo edustajansa mukaan myös voittaa vaalit.

Korkein oikeus mitätöi eilen marraskuussa pidettyjen presidentinvaalien toisen kierroksen tuloksen. Korkein oikeus katsoi viranomaisten turvautuneen vilppiin taatakseen Janukovitshin voiton oppositioehdokkaan Viktor Jushtshenkon kustannuksella. Korkein oikeus vaatii, että vaalit uusitaan samojen ehdokkaiden eli Janukovitshin ja Jushtshenkonvälillä.

Osa Janukovitshin tukijoista oli kuitenkin vihjannut hänen saattavan vetäytyä kilvasta. Janukovitsh katsoo, että vaikka oikeus teki päätöksensä kovan poliittisen paineen alaisena, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä mukaan ja voittaa vaalit.

- Hän on vakuuttunut siitä, että hän voittaa toisella kerralla kuten voitti ensimmäiselläkin, koska 15 miljoonaa ukrainalaista seisoo hänen takanaan, edustaja lisäsi.

Kutshma kutsui ulkomaiset välittäjät kriisineuvotteluun

Ukrainan väistyvä presidentti Leonid Kutshma on kutsunut eurooppalaisia välittäjiä uudelleen Kiovaan kriisineuvonpitoon vaalikiistan takia. Tieto Kutshman pyynnöstä tuli julkisuuteen sen jälkeen, kun parlamentti ei päässyt sopuun vaalilakipaketista, jolla oli tarkoitus estää väärinkäytösmahdollisuuksia presidentinvaalin uusintakierroksella 26. joulukuuta.

Presidentinkanslian tiedotteen mukaan Kutshma oli neuvotellut tilanteesta puhelimitse EU:n puheenjohtajamaan Hollannin pääministerin Jan Peter Balkenenden kanssa. Aiemmin päivällä kriisin sovitteluun osallistuneiden Puolan ja Liettuan presidenttien Aleksander Kwasniewskin ja Valdas Adamkusin edustajat ilmoittivat presidenttien peruuttaneen suunnitellut Kiovan-käyntinsä.

(MTV3-Reuters-AFP-DPA-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.