Janni Hussi hämmästelee Instagramissa sitä, miksi kesälomalle jäämistä joutuu nykyisin perustelemaan.
Radiojuontaja ja somevaikuttaja Janni Hussi toteaa Instagram-tilillään saman kuin moni muukin suomalainen tällä hetkellä: kesäloma tulee tarpeeseen. Hussi korostaa, ettei kyse olisi siitä, että työt ottaisivat päähän, vaan siksi, että työtä on viime aikoina ollut paljon.
– Tuntuu että jokainen päivä vaan venyy ja venyy, vaikka kuinka olis suunnitellut laittavansa luurin kiinni johonkin tiettyyn kellonaikaan, havainnollistaa Hussi, jonka mukaan puhelin soi ja viestejä tulee eri kanavien kautta jatkuvalla syötöllä, eikä kaikkiin ennätä vastata.
– Siihen yhdistettynä Suomi-touria ja yhtä sun toista projektia "päivätyön" päälle, niin huomaa kyllä, että nyt rupeaa ajatus sakkaamaan. Varsinkin kun viikonloppuisin alkaa tässä vaiheessa vuotta olemaan taas kaiken maailman kissanristiäisiä, jolloin ei ehdi palautua kunnolla viikon hulinoista, hän jatkaa.
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne myös tästä.
Hussi kertoo, että odotettu loma alkaa ensi viikolla ja heinäkuu on kokonaan omistettu lomailulle. Radio Suomipopin Aamulypsyä juontava Hussi nostaa kirjoituksessaan esiin törmänneensä kevään aikana ikävään ilmiöön työelämässä erilaisissa yhteyksissä.
– Kun kerrot olevasi heinäkuun lomalla ja että elokuussa sopii jatkaa hommia, niin useamman kerran vastaukseksi tuli "no mut kato ei tähän mee ku pari tuntii" tai "täähän olis vaan yhden viikonlopun" tai "sithän sul on aikaa tehdä tämä ja tämä". No kun ei ole, kun mä oon lomalla, hän puuskahtaa.
