Janne Kataja ja Aku Hirviniemi ostivat vasikan

Kataja kertoo sijoitusvasikasta, jonka hän osti viikonloppuna Hirviniemen ja kahden muun sijoituskumppanin kanssa.

Televisiosta tutut ystävykset Janne Kataja ja Aku Hirviniemi ovat tehneet uuden sijoituksen. Miehet nimittäin päätyivät ostamaan sijoitusvasikan viikonloppuna järjestetystä huutokaupasta Seinäjoen Sarkamessuilla.

He ostivat Päivölän tilalla syntyneen Ayrshire-vasikan Ophelian yhdessä paikallisen metsäkeskuksen projektipäällikön Juha Viirimäen ja Sarkamessujen toimitusjohtajan Sami Yli-Huumon kanssa.

– Saimme tällaisen idean Juhan ja Samin kanssa, ja soitin messuilta Akulle. Hän sanoi, että jos nyt ei kovin paljon maksa, niin ostetaan vain, Kataja kertoo.

Porukka maksoi vasikasta yhteensä 4000 euroa. Normaalia korkeampi hinta selittyy Katajan mukaan sillä, että kyseessä on todellinen huippuyksilö.

– Koko Suomen maatalousmaailma tiesi, että tämä vasikka on tulossa myyntiin ja siitä kohistiin pitkään ennen huutokauppaa. Siitä povataan todellista mestarihiehoa, hän selittää.

Hän kuvaileekin Opheliaa erittäin järkeväksi sijoitukseksi.

– Maailmalla sijoituslehmät ovat yleisiä, mutta Suomessa ne ovat vielä melko vieras käsite, hän sanoo.

Ophelia asustaa nyt Kulmalan maatilalla Peräseinajoella.

– Sillä on siellä hyvät oltavat, pelkästään sen oma karsina on 72 neliömetrin yksiö, Kataja iloitsee.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja