Jan Vapaavuori: En ole haastamassa kokoomuksen puheenjohtajaa Alexander Stubbia

Vapaavuori: En haasta Stubbia kokoomuksen puheenjohtajana 0:59

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori (kok.) sanoo, ettei aio haastaa kokoomuksen puheenjohtajaa Alexander Stubbia puheenjohtajan paikasta. Vapaavuori kertoo, että hän viihtyy erittäin hyvin nykytehtävissään.

Samaan hengenvetoon hän sanoo, että kaikki maailmassa voi muuttua paitsi historia. Tällä hetkellä hän pitää kannan muuttumista kuitenkin hyvin epätodennäköisenä.

Vapaavuori kuvaa tänään julkaistussa kirjassaan Puoliholtiton Suomi, miten Suomessa ei ole vieläkään tiedostettu taloustilanteen vakavuutta ja uudistamisen välttämättömyyttä. 

Kysymykseen siitä, eikö hänen nimenomaan pitäisi asettua ehdolle, koska hän on niin huolissaan taloudesta, Vapaavuori vastaa, että Suomesta löytyy tällaisia henkilöitä muitakin.

– Viihdyn hyvin nykytöissäni enkä nyt ainakaan seuraaviin kunnallisvaaleihin ole ajatellut osallistua, Vapaavuori sanoi kirjansa julkistamistilaisuudessa.

Vapaavuori tavoitteli kokoomuksen puheenjohtajuutta kaksi vuotta sitten, mutta hän ei tullut valituksi. Hän tähdentää olleensa ehdolla vakavahenkisellä talouslinjalla.  

– Se ei saavuttanut liikaa kannatusta.

Sen sijaan puolueväki halusi hänen mukaansa henkilön, jonka avulla saadaan kannatusta ja voitetaan vaaleja.

Vapaavuoren kirjaa olisi voinut pitää kampanjakirjana kokoomuksen puheenjohtajakisaan. Hän itse sanoo kirjoittaneensa kirjan, koska hänellä on sanottavaa.  

– On hyvin todennäköistä, että olen joskus ehdolla vaaleissa, mutta ei tämä kirja siihen linkity.

Toinen kimmoke hänen mukaansa on se, että politiikka viihteellistyy ja henkilöityy koko ajan.

– Mitä suurempi realiteetti se on, sitä tärkeämpää on, että asioista kirjoitetaan myös vakavammin. 

Vapaavuori suomii hallituksen koulutusleikkauksia 1:46

Lue myös:

    Uusimmat