Kansan suosikiksi noussut Mika Aaltola ei tyrmää presidenttiehdokkuutta: "Kokisin kiusausta lähteä ehdolle, jos mukana on vain suomettuneita"

Mika Aaltola ei täysin tyrmää presidenttiehdokkuutta:"Koen kiusausta lähteä ehdolle, jos mukana on vain suomettuneita" 1:29
Näin Aaltola kommentoi presidenttipeliä.

Kenestä tulee tasavallan presidentti Sauli Niinistön jälkeen keväällä 2024? Keskustelu poreilee vielä pinnan alla, eikä yksikään ole vielä virallisesti ilmoittautunut kisaan. Yksi politiikan ulkopuolisista jokerikorteista, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola avasi omaa tilannettaan MTV Uutisille.

– Kenelläkään ei ole kristallipalloa, mutta luottamusta on tullut ja olen sen merkille laittanut. Niin kuin olen sanonut, se on mission impossible (mahdoton tehtävä), Aaltola sanoi.

Mutta mikään ei ole mahdotonta ennen kuin vaalit on käyty. Aaltolakin haluaa jättää itselleen takaportin auki.

– Jos kävisi niin, että presidentinvaaleissa on vain suomettumisen hännän edustajia ehdokkaina, sitten kyllä kokisin kiusausta ainakin lähteä, hän jatkaa.

Aaltolan mukaan juuri suomettuminen, eli kumartelu entisen Neuvostoliiton suuntaan, on vääristänyt suomalaista politiikkaa vuosikymmeniä. Hänen mukaansa se on myös saanut aikaan "järjettömiä asioita, kuten Fennovoiman ja Fortumin seikkailut Venäjällä ja Saksassa", joiden takia etenkin Fortum on joutunut liemeen Ukrainan sodan alettua.

Aaltola on suosituin ei-poliitikko

Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa, eikä siis ole ihme, että asiantuntevasti muun muassa Ukrainan sotaa kommentoinut Aaltola on noussut kansan pulssille myös presidenttikisassa.

Vedonlyöntitoimisto Betsson julkaisi tänään tuoreimmat kertoimensa Suomen seuraavaksi tasavallan presidentiksi.

Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn (2,2) on säilyttänyt kärkipaikkansa ennen Pekka Haavistoa ja Jutta Urpilaista (5,0) sekä Jussi Halla-ahoa ja Ville Niinistöä (8,0). Listalla kahdeksantena komeilee Aaltolan nimi kertoimella 15.

Politiikan ulkopuolelta maan johtoon nouseminen olisi kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja poikkeuksellista. Aaltola arvioi, että hän tarvitsisi kansalta 70 prosentin tuen tullakseen valituksi ilman kuulumista poliittiseen puolueeseen.

– Puolueet valitsevat keskuudestaan meritoituneita henkilöitä, jotka ovat saaneet poliittisia positioita siitä hyvästä, että ovat kuuluneet polittiseen puolueeseen. Minulla ei ole puolueen jäsenkirjaa.

Aaltola pitää kuitenkin kiinnostavana ilmiönä, että tässä maailman ajassa asiantuntijaan kiinnitetään huomiota uudella tapaa. Hän silti uskoo, että puolueet keskuudestaan löytävät myös ei-suomettuneita ehdokkaita, jotka pitäisivät Aaltolan poissa kisasta.

Puolueet kosiskelevat kilpaa jo eduskuntaan

Ja kyllä, on Aaltolaa kosiskeltu politiikkaan, mutta presidentinvaaleista ei ole vielä puhuttu. Onhan tässä vielä ensi kevään eduskuntavaalitkin.

– Mukavaa, että kyselyjä on tullut puoluekentän eri laidoilta. En ole koskaan samaistunut enkä kuulunut mihinkään puolueeseen ja äänestänyt aina henkilöitä, jotka olen huomannut rehellisiksi ihmisiksi, jotka tietävät Suomen kannalta tärkeitä asioita.

Aaltola ei suoraan kiistä, että hän lähtisi ehdolle eduskuntaan, mutta rivien välistä negatiivinen suhtautuminen tulee selväksi.

– Mulla on tässä kädet täynnä töitä. Täytyisi funtsia asiaa perheen kanssa. Mä haluan tehdä mielekkäitä juttuja. Itse koen, että missä tehtävässä nyt olen, on aika mielekäs, eikä haittaa, että siihen saa tukea ja kannustusta. Mutta maailma muuttuu rajusti, ja tukea ja kannustusta ei aina saa.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat