Jalankulkija juoksi päin punaisia suoraan bussin eteen Helsingissä – olisitko arvannut rangaistuksen?

Poliisi julkaisi videon rekasta, joka "pomppi" epäilyttävästi 0:31
Poliisi teki Kehä III:lla "pomppineesta" ulkomaalaisesta kuorma-autosta kammottavan löydön helmikuussa. Videolla ajoneuvon epävakaata menoa. Linkin juttuun löydät tämän artikkelin perästä.

Poliisi jakaa liikennerikkomuksista rangaistuksia myös muille kuin autoilijoille. Tämän sai huomata myös helsinkiläinen jalankulkija.

Helsingin poliisin liikennevalvontatoiminnon johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo Twitter-tilillään tapauksesta, jossa rangaistuksen saaja ei tällä kertaa ollut sääntöjä rikkonut autoilija, vaan jalankulkija.

Pastersteinin mukaan jalankulkija oli juossut suojatielle päin punaisia ollen vaarassa jäädä linja-auton alle.

– Linja-auton kuljettaja joutui jarruttamaan, ettei olisi ajanut päälle, Pasterstein sanoo.

Linja-autossa oli tapahtumahetkellä matkustajia, joten poliisipartio katsoi jalankulkijan syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänelle määrättiin tempustaan 12 päiväsakkoa, mikä tekee esimerkiksi 2 500 euron nettotuloilla noin 450 euroa.

Tapaus sattui Töölössä tiistaina.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Artikkelia muokattu 3.3.2023 klo 12.50: Lisätty tieto, että tapaus sattui Töölössä tiistaina.

Lue myös:

    Uusimmat