Jäätteenmäki: Vanhanen tarvitsee hovinarrin

Keskustan entinen puheenjohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki kaipaa Matti Vanhaselle omaa hovinarria kansakunnan edun nimessä. Jäätteenmäki muistuttaa, että hovinarrin tehtäviin kuuluu arvostella hienovaraisesti hallitsijan hankkeita ja toimia myös ovelana neuvonantajana.

Uusisuomi.fi - blogissa Jäätteenmäki viittaa nimenomaan hallituksen eläkekiistaan.

Jäätteenmäki muistuttaa vanhasta juutalaisesta legendasta, jossa viisas mies ajautui suuriin vaikeuksiin, kun hän puuhaili vain papereidensa kanssa ja laiminlöi arkisen elämän.

Suomenmaan nykyinen päätoimittaja ja kahden pääministerin erikoisavustaja Timo Laaninen kertoi julkisuuteen Esko Ahon ja Matti Vanhasen eroista johtajana. Laanisen mukaan Aho testasi ajatuksiaan isossa porukassa erilaisissa illanistujaisissa. Vanhanen taas toimii yksin ja hakee ratkaisuja asiakirjoista ja raporteista.

Jäätteenmäen mukaan hovinarri voi kyseenalaistaa hallitsijan näkemyksiä ilman, että tilanteeseen liittyy valtapoliittisista laskelmointia. Hallitsijan ei tarvitse pelätä, että hovinarri suunnittelisi hänen syrjäyttämistään.

-Mistä löytäisimme Matti Vanhaselle totuuksia laukovan hovinarrin, Jäätteenmäki kysyy.

Lue myös:

    Uusimmat