Jäätävä takaisku keväälle – ”Pieni muutos tuulessa muuttaa sään totaalisesti”

Föhntuuli lämmittää alkuviikolla, mutta loppuviikon ennusteissa on raju kylmänpurkaus Suomeen pohjoisnavalta. Loppuviikolla öisin voi olla pakkasta 10-20 astetta.

Tänään Ahvenanmaalla ja Turussa on päästy paikoin yli seitsemään plusasteeseen, vuoden tähän asti korkeimpiin lämpötiloihin.

Tiistaina ja keskiviikkona Norjan vuoriston yli puhaltava föhntuuli nostanee lämpötiloja vuoden tähän asti korkeimpiin lukemiin.

– Tiistaina aurinkoisinta ja lämpimintä on Länsi-Lapissa ja Pohjanmaalla, missä voidaan päästä 7-8 asteeseen. Etelän yli kulkee lämmin rintama, joten sää on etelässä pilvisempää ja lämpötilat viiden asteen tienoilla tai sen alapuolella. Keskiviikko on viikon lämpimin, mutta tuulinen päivä. Ahvenanmaalla, lounaassa ja osassa Etelä-Suomea kymmenen astetta voi mennä rikki, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa ollaan yleisesti yli viidessä plusasteessa, Meri-Lapissakin vielä viiden asteen tienoilla. Lappiin virtaa kuitenkin jo kylmempää ilmaa pohjoisesta.

Torstaina etelässä voidaan yhä päästä viiden asteen vaiheille, pohjoisessa pakkasta on päivällä 5-10 astetta ja paikoin tulee lumikuuroja. Maan keskiosassa ollaan nollassa tai pikkupakkasella.

Loppuviikolla pakkanen kiristyy

Perjantaipäiväksi koko maahan ennustetaan pakkasta. Luoteen sijaan tuuli puhaltaa loppuviikolla pohjoisesta.

– Pieni muutos tuulessa muuttaa sään totaalisesti. Raju kylmänpurkaus pohjoisnavalta tuo kylmää ilmamassaa Suomeen. Loppuviikolla öisin voi olla 10-20 astetta pakkasta, miksei enemmänkin, riippuen pilvisyydestä ja tuulesta. Paikalliset lumikuurot ovat mahdollisia. Aurinko lämmittää sen verran, että päivisin etelässä ei ole paljoa pakkasta, maan keski- ja pohjoisosassa ollaan päivisin viiden pakkasasteen molemmin puolin. Sunnuntaina ja siitä eteenpäin lumisateet voivat yleistyä, sanoo Aleksi Jokela.

Tämän hetken ennusteen mukaan pääsiäisviikkokin alkaisi viileissä merkeissä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla.



Uusimmat