Saksaa saattaa ensi sunnuntain vaalien jälkeen hallita oikeiston ja demarien suuri koalitio. Jos se muuttaa Berliinin suhtautumista euroalueen kriisimaihin, soinilaisen Suomen kannattaa valmistautua yksinäiseen korpivaellukseen.
Jos nyt pitäisi lyödä Saksan vaaleista vetoa, löisin sosiaalidemokraattien (SPD) ja oikeistounionin (CDU/CSU) pakkoavioliiton puolesta.
Vaaka voi viikon aikana vielä kallistua nykyisen liberaalien (FDP) ja CDU/CSU:n muodostaman hallituksen puolelle. Tätä kirjoitettaessa viitteet suuresta koalitiosta olivat kuitenkin vahvoja: Baijerin kristillissosiaalinen unioni voitti ja FDP kompastui nahkahousuosavaltion maapäivävaaleissa menneenä sunnuntaina.
Väkevähkönä viitteenä on pidettävä myös sitä, että tulevan suuren koalition avainpoliitikot eivät virka halaistua sanaa tästä kaikille osapuolille ilmeisen epämukavasta vaihtoehdosta. Eivät puolesta eivätkä vastaan.
Demareilla on hyvässä muistissa edellistä Merkel-yhteistyötä seurannut murskatappio. Kansleri itse taas ei ole ottanut vaalikampanjassa kantaa mihinkään muuhunkaan kysymykseen. Ei tärkeään eikä vähäpätöiseen.
Juuri siksi tai siitä huolimatta Angela Merkel voittaa vaalit ja jatkaa liittokanslerina. Oli hallitsevan komppanian kokoonpano mikä tahansa. Siitä kenenkään ei tarvitse lausua halaistua eikä mitään muutakaan sanaa.
Niitä viisaita riittää, jotka vakuuttavat että Saksan hallituspohjalla ei ole muun Euroopan ja Suomen kannalta kovin suurta merkitystä. Juna kulkee vakaasti jo aikaisemmin tiedossa olleeseen suuntaan. Veturinkuljettaja tunnetaan eikä häntä olla vaihtamassa.
Olen toista mieltä. Enkä ole mielineni ihan yksin.