Jääkiekon SM-liiga testaa valokiekkoa
Jääkiekon SM-liiga harkitsee ns. valokiekon käyttöönottoa jo tulevalla kaudella. Liigan johtoryhmä on tehnyt päätöksen, että valokiekkoa testataan alkusyksyn turnauksissa.
Liigakäyttöön kaavailtu valokiekko ei ole samanlainen, televisioissa viivaa peräänsä jättävä kiekko kuin NHL:ssä on käytetty. Suomessa kokeillaan kiekkoa, jonka kahdella sivulla vilkkuu punainen valo kiekon näkyvyyden parantamiseksi.
-Mikkelissä pelattiin valokiekolla jo viime syksynä. Silloin se sai kiitosta katsojilta, pelaajilta ja erotuomareilta, liigan markkinointipäällikkö Jukka Hirsimäki kertoo.
Valokiekkoa kokeillaan seuraavaksi Rauman turnauksessa 31. heinäkuuta, Turussa 8. elokuuta, Mikkelissä 14.-16. elokuuta ja Tampereella 20.-23. elokuuta.
-Jos reaktiot ovat yhtä positiivisia kuin tähän saakka, SM-liigan hallitus käsittelee asian jo ennen kauden alkua, Hirsimäki lupaa.
Myös Ruotsin Elitserien harkitsee valokiekon käyttöönottoa alkavalla kaudella. Jääkiekkoilun SM-liiga alkaa tiistaina 15. syyskuuta.
Uusimmat
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
Lataa lisää