Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
Äidistään huolissaan ollut mies syyllistyi rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kiirehtiessään tämän luokse.
Tapaus sattui marraskuussa 2023 Etelä-Karjalassa. Mies oli illalla ajanut poliisiautoa vastaan 119 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa nopeusrajoitus on 70 kilometriä tunnissa. Ylinopeus oli siis reilu.
Poliisipartio laittoi pysäytysvalot päälle, mutta mies ei pysäyttänyt vaan kiisi liukkaalla tiellä kovaa vauhtia eteenpäin.
Vaikka poliisi lähti auton perään 140 kilometriä tunnissa, ei se saavuttanut autoa.
Lopulta auto löytyi eräältä asuinalueelta ja mies sisältä asunnosta. Mies oli tavoittaessa yhden promillen humalassa.
Mies: Kiirehti auttamaan äitiään puhelun katkettua
Mies kertoi esitutkinnassa lähteneensä ajoon, koska hänen äitinsä oli soittanut hänelle apua huutaen, jonka jälkeen puhelu oli katkennut. Poliisien lähtiessä perään hän ei ollut pysähtynyt, koska oli ollut huolissaan äitinsä kunnosta.
Paikalla hän olikin tavannut äitinsä kovissa kivuissa ja soittanut hätäkeskukseen, minkä jälkeen paikalle saapui myös ensihoito.
Poliisipartio vahvisti, että mies oli kertonut paikalla, ettei ollut pysähtynyt, koska hänellä oli ollut kiire äitinsä luokse selvittämään hätää. Paikalle tullut toinen poliisipartio oli jäänyt hoitamaan äidin tilannetta ensihoidon kanssa.
Oikeus: Olisi voinut soittaa hätänumeroon
Oikeus totesi, että miehen äidin kivut olivat ilmeisesti olleet voimakkaita, mutta selvitystä hänen hengenvaarastaan tai muusta terveyden vakavasta vaarasta ei ollut esitetty selvitystä.
Käräjäoikeus totesi myös, että mies oli asunut useamman kilometrin päässä äidistään, äidillä oli ollut puhelin käytössään ja mies itsekin olisi tarvittaessa voinut soittaa hätäkeskukseen. Tilanteesta huolimatta päihtynyt mies oli päättänyt ajaa ylinopeutta äitinsä luokse.
Oikeus katsoi, että päihtyneen miehen ajo ylinopeutta äitinsä luo aiheutti vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle. Liukkaalla yleisellä tiellä ajoi nimittäin muutakin liikennettä.
– Vastaajan teko ei siten ole ollut tarpeellinen, koska käytettävissä olisi ollut muita pelastuskeinoja, kuten hätäkeskuksen kautta saatava sairaankuljetus, tuomiossa kirjoitettiin.
– Vastaaja ei ole toiminut tilanteessa pakkotilassa eikä häntä ole myöskään jätettävä rangaistukseen tuomitsematta, käräjäoikeus perusteli miehen tuomiota.
Käräjäoikeus kuitenkin ilmoitti ottavansa rangaistuksessa huomioon teon taustalla olevat miehen äidin terveyteen liittyvät seikat ja teon tavanomaista vähäisemmän syyllisyyden asteen. Rangaistusta voidaan lieventää esimerkiksi silloin, kun rikokseen on johtanut voimakas inhimillinen myötätunto.
Tuomioistuin arvioi, että 80 päiväsakon suuruisen rangaistuksen sijaan muun muassa teon taustalla olevien inhimillisten syiden vuoksi mies toimitaan alempaan 60 päiväsakon rangaistukseen.
Vuonna 1960-luvulla syntynyt miehen tuloilla tuomio rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden rikkomisesta oli 420 euroa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää