Krista Kosonen kertoi kesällä Helsingin Sanomissa elämässään vastaan tulleesta ongelmasta. Hänen kolmevuotiaalle tyttärelleen oli iskenyt "prinsessavaihe". Kosonen oli huolissaan siitä, että tytär alkaa toistaa konservatiivisia 50-lukulaisia käsityksiä naisesta.
Sosiaalitieteilijöiden jargonilla ilmaistuna Kosonen oli huolissaan siitä, millaisen "sukupuoliroolin" lapsi omaksuu. Ajatuksena on, että sukupuolirooli odottaa lasta maailmassa ja on kuin ahdistava pakkopaita, joka estää ihmistä toteuttamasta "todellista minäänsä".
Tästä tasa-arvon kaikkein kiimaisimmat intoilijat ovat johtaneet ajatuksen, että sukupuolirooleja ei saisi olla ollenkaan. Siksi vanhempien tulisi kohdella tyttäriään ja poikiaan täsmälleen samoin.
Lasten kohteleminen identtisesti riippumatta heidän sukupuolen mukaisista taipumuksistaan on mielipuolinen ajatus. Sen tietävät kaikki, jotka joskus ovat käyneet reaalimaailmassa.
Lapset eivät ole passiivisia robotteja, jotka vain odottavat, millaiset roolit heihin syötetään. Sen sijaan ihmisten välillä on vuorovaikutusta. Se tarkoittaa, että lapset ja heidän vanhempansa reagoivat toinen toistensa viesteihin.
Lapsi käytöksellään viestittää, mistä pitää ja mistä ei. Vanhempi puolestaan vahvistaa käytöstä, josta lapsi näyttäisi pitävän ja välttää käytöstä, josta lapsi ei pidä. Siten syntyy vuorovaikutuksen kehä.
Tästä vuorovaikutuksen kehästä on olemassa upea psykologinen "jäätyneiden kasvojen koe". Kokeen voi katsoa videolta .