Itsepalvelukassa nopea reitti pikkuostosten tekijälle

Nopeasti yleistyvät itsepalvelukassat ovat pikkuostosten tekijöille sujuva reitti ulos kaupasta, kerrotaan suurimmista kaupparyhmistä.

Ammattiliitto ei huolissaan

Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo, ettei itsepalvelukassojen yleistymisessä ole ollut suurempia ongelmia. PAM on kysellyt asiaa luottamusmiehiltään.

– Oli sellaista pelkoa, että itsepalvelukassat tulevat ja vievät työntekijöiden työtunnit. Tällaista ei ole ollut näkyvissä, arvioi PAMin kaupan alasta vastaava sopimusasiantuntija Mia Suominen.

– Ei me nähdä, että siinä olisi mitään hirveitä mörköjä.

Suominen huomauttaa, että itsepalvelukassat tarjoavat myös mahdollisuuksia kaupoissa esimerkiksi vajaakuntoisille henkilöille. Kaikki eivät voi istua kassalla koko ajan ja tehdä toistotyötä.

– On työkiertoa. Ollaan tavallisella kassalla tai ollaan täydentämässä hyllyjä. Sitten ollaan itsepalvelukassalla. Saadaan tehtyä erilaisia työtehtäviä päivän aikana, mikä antaa mielekkyyttä.

Jos työntekijä tekee koko päivän työtä itsepalvelukassalla, työ voi kuitenkin olla yksitoikkoista, Suominen varoittaa.

Myös S-ryhmän vähittäiskaupan myymälätoiminnoista vastaava johtaja Sanna Timola kiinnittää huomiota siihen, että itsepalvelukassat ovat mahdollisuus kassoilla työskenteleville henkilöille.

– Pikakassat rikastuttavat kassatyötä ja tuovat uudenlaista sisältöä työnkuvaan. Henkilöstömme antama palaute uudenlaisesta työtehtävästä on ollut hyvin positiivista, Timola sanoo. 

– Asiakkaat ovat toivoneet mahdollisuutta kassatapahtuman hoitamiseen itsepalveluna, jolloin erityisesti pienten ostosten teko on nopeaa ja sujuvaa myös suosituimpien ostostuntien aikana, kertoo S-ryhmän vähittäiskaupan myymälätoiminnosta vastaava johtaja Sanna Timola.

– Monet ajattelevat, että itsepalvelukassa on kuin pikakassa. Jos on pienet ostokset, sitä kautta on helppoa mennä ulos, vastaa Keskon palvelujohtaja Teemu Naumanen.

Pikakassojen määrä on nopeassa kasvussa. Naumasen mukaan K-ryhmällä on itsepalvelukassoja jo noin 60 kaupassa, painottuen voimakkaasti suuriin K-Citymarketteihin ja K-supermarketteihin.

Timola kertoo, että S-ryhmällä itsepalvelukassoja on 18 Prismassa ja 20 S-marketissa. Lisäksi pikakassoja on viidessä myymälässä Virossa ja Latviassa. Hänen mukaansa S-ryhmä tulee lisäämään pikakassoja myymälöissään. Kaikkiin myymälöihin uudenkaltaisia kassoja ei kuitenkaan tule. Päätökset tehdään kokemusten ja asiakaspalautteen pohjalta.

S-ryhmä avasi ensimmäiset pikakassansa vuonna 2012 S-marketissa Helsingin Vallilassa.

Naumasen mukaan Kesko teki niin ikään ensimmäiset kokeilut vuonna 2012 Lahden alueella. Silloin pikakassat eivät lähteneet lentoon. Nykyinen ponnistus alkoi noin vuosi sitten.

– Tällä hetkellä itsepalvelukassoja tuodaan lisää kauppoihin lähes viikoittain, hän kertoo.

– On helppo nähdä, että ne yleistyvät varmasti varsinkin isomman pään kaupoissa. Pienemmässä päässä jää vielä nähtäväksi, kuinka siellä asia etenee.

Paikalla pitää olla henkilökuntaa

Myös itsepalvelukassat vaativat henkilökuntaa. Timolan mukaan S-ryhmällä on yhdellä pikakassa-alueella viisi kassapäätettä. Asiointia on tukemassa yksi pikakassaopas.

– Paikalla on siis aina henkilöstöä opastamassa pikakassojen käytössä ja valvomassa ostostenteon sujuvuutta ja turvallisuutta, hän kertoo.

Naumanen sanoo, että itsepalvelukassat eivät voi olla miehittämättömiä jo alkoholin ikärajavalvonnan vuoksi. Itsepalvelukassoilla täytyy siten olla vähintään yksi henkilö palvelemassa ja valvomassa.

– Joskus voi olla enemmänkin, koska siinä halutaan tarjota hyvä palvelukokemus. Tulee tilanteita, joissa asiakkaat tarvitsevat apua.

Perinteinen kassa jos ostoskärry täynnä

Perinteiset kassat eivät ole häviämässä mihinkään uusien itsepalvelukassojen tieltä. Niillä on omat vahvuutensa. Naumanen arvioi, että ne ovat tehokkaampia siinä, että ne vetävät tavaraa enemmän läpi kuin itsepalvelukassat.

– Jos ostoskärry on täynnä ostoksia, niin sitten on helpompi asioida perinteisellä kassalla, hän kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat