Jennina Lahti menetti läheisensä 15 vuotta sitten tämän tehtyä itsemurhan.
Ensitunne oli hirveä shokki, Lahti toteaa. Läheisen itsemurha tuli täytenä yllätyksenä Lahdelle. Sen jälkeen Lahti sinkoutui suruun.
– Se suru on valtava. Se tulee elämään kutsumatta. Olen kuvaillut sitä kutsumattomaksi vieraaksi, joka asettuu kotiin asumaan, seuraa perässäsi ja nukkuu vieressäsi.
Lahti muistelee ensimmäisiä päiviä läheisensä kuoleman jälkeen, että maailma tuntui pysähtyneen.
– Mietin kaupassa, että miten nämä muut vain elävät ja menevät eteenpäin.
Itsemurhan läheistä koskettava suru on kuin lopunelämän kumppani, Lahti ajattelee. Surusta ei kuitenkaan tarvitse toipua tai selvitä, mutta sen kanssa voi oppia elämään.
– Välillä se voi olla tosi lempeä ja sen saattaa unohtaa. Välillä tärkeissä hetkissä, kun haluaisi sen läheisen kanssa jakaa, niin se suru onkin enemmän läsnä.
Lahti kuvailee omaa suruansa lempeäksi 15 vuoden jälkeen.
Lue myös: Itsemurhaa ajattelevan kyky nähdä tulevaisuuteen heikkenee hetkellisesti: "Aivoissa leimahtava hätätila"
"Miten sinun surusi voi"
Erästä kirjoittamatonta sääntöä Jennina Lahti haluaisi muokata.
– Toivoisin, että unohtaisimme ajatuksen sururauhasta, tietenkin surevaa kuunnellen.
Sururauhan unohtamisella Lahti tarkoittaa sitä, että lähimmäiset voisivat hienotunteisesti tarjota apuaan surevalle, kuten kaupassakäyntiä, siivoamista tai ihan pelkästään vierellä istumista.
– Kunhan ei jätettäisi surevaa yksin. Huolehdittaisiin vähintään, että hän tietää, että olemme täällä. Oli se sitten, että kudon hänen vieressään ja kerron arkisia kuulumisia, niin hän saa hengähtää.