Alma Hätösen sisko menehtyi vuosi sitten – juontajalta riipaiseva kirjoitus: "Ikävä on valtava"

Alma Hätönen tuntee menehtyneen siskonsa läsnäolon: ”Hän tekee itsensä näkyväksi silloin tällöin” 7:19
Katso myös: Alma Hätönen tuntee menehtyneen siskonsa läsnäolon: "Hän tekee itsensä näkyväksi silloin tällöin"

Alma Hätösen sisko menehtyi vuosi sitten ollessaan 39-vuotias.

Juontaja Alma Hätönen kirjoittaa Instagramissa, että hänen siskonsa Eevan kuolemasta on tullut kuluneeksi vuosi. Hätönen on kertonut aikaisemmin, että hänen siskonsa menehtyi 39-vuotiaana syöpään.

Juontaja jakoi siskonsa kuoleman vuosipäivänä Instagram-tililleen sydäntä riipivän tekstin, jonka alussa hän kirjoittaa, ettei oikein osannut varautua siihen, miten nopeasti kyseinen päivä saapuisi.

– Sureminen on ollut aivan erilaista kuin kuvittelin ja kulkenut omassa rytmissään minusta tai maailmasta piittaamatta. Se saattaa tulla käymään hiljaisissa hetkissä tai yllättää Prisman kassalla, hän kirjoittaa.

Jos julkaisu ei näy, voi katsoa sen tästä.

Hätönen kirjoittaa viime syksyn väsymyksen saapuneen hänen elämäänsä vasta nyt. Hän ymmärtää, että elämän tasaantumisessa menee vielä pitkään.

Tekstissään Hätönen toivoo ihmisten muistavan, että läheisensä menettäneillä voi mennä pitkäänkin saavuttaa täysi tasapaino, mikäli se on edes mahdollista. 

– On ollut vaikea selittää itselleen tai muille, miksi on väsynyt vaikka juuri nyt kuormitus ei ole liikaa. Ja juuri siksi se väsymys saapuukin. Nyt on tilaa.

– Ei elämä onneksi ole ollut pelkkää itkua, kärsimystä, surua ja väsymystä menetyksenkään jälkeen. Vaan täynnä kauniita hetkiä, naurua, muistoja, ystäviä ja ihan tavallista hyvää arkea. Ja sitä se kaikki on suurimmaksi osaksi. Päivät on yhä vapaampia surun hetkistä, mutta ne kulkevat mukana pinnan alla kuin odottamassa, että pääsevät yllättämään.

Kirjoituksensa lopussa Hätönen lähettää liikuttavat terveiset edesmenneelle siskolleen.

– Rakastan sinua Eeva. Ikävä on valtava. Terveisiä sinne toiselle puolelle.

Hätönen kertoi alkuvuonna MTV Uutisille hakeutuneensa siskonsa kuoleman jälkeen intensiiviterapiaan. Hän kertoi myös, että hänen siskonsa poismenossa oli kaikesta surusta huolimatta myös kauniita elementtejä. Oman läheisen menettäminen selvensi Hätöselle sen, että media-alan töiden lisäksi hän haluaisi tehdä tulevaisuudessa myös toisenlaisia töitä.

– Tulen menemään myös kohti sitä, että voisin tehdä jotain työtä, jossa voisin auttaa esimerkiksi kuolemanpelon kanssa tai loppuun saattamisessa, hän kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat