Italian pääministeri lupaa apua järistystuhoihin – Pikkukaupungin asukkaat: "Olemme kaikki elossa, se on ihme"

Voimakkaat maanjäristykset tuhosivat kyliä Italiassa 2:10

– Olemme kaikki ylä elossa, se on ihme, on lause, joka on kiertänyt maanjäristyksen runteleman Norcian pikkukaupungin asukkaiden suussa, kertoo La Stampa-lehti.

42-vuotias kahvilanpitäjä Alberto Rendina pitää kahvilaa maajäristyksen koetteleman Norcian pikkukaupungin keskusaukiolla. 

– Olemme turvassa, hän iloitsee.

Parikymmentä loukkantunut Italiassa maanjäristyksessä 1:40

Rendinan perhe oli järistyksen sattuessa kotona nukkumassa.

– Tänä aamuna vaimoni nukkui myöhään, ja se pelasti hänet. Nukuimme lattialla ovel vieressä valmiina mihin tahansa, Rendina kertoo kuvaten samalla paikallisen asukkaiden uusia tapoja edellisen, viime keskiviikkona sattuneen maanjäristyksen jälkeen.

Moottoritienylikulkusilta romahti autojen päälle Italiassa 0:44

Maan alkaessa vavahdella Alberto Rendina oli jalkeilla. Hän kertoo horjahtaneensa ja kaatuneensa satuttaen kätensä.

– Onneksi ei käynyt pahemmin, hän sanoo La Stampalle.

Kuin ihmeen kaupalla järistyksestä selvittiin ilman kuolonuhreja. Loukkaantuneita on viranomaisten mukaan joitakin kymmeniä, heistäkin vain kaksi vakavammin.

Vakavimmin loukkaantui 55-vuotias nainen, joka hyppäsi ikkunasta järistyksen aikana. Hänet on viety sairaalaan Perugiassa, kertoo . 

Alueen kaupungit ja kylät ovat kuitenkin kärsineet pahoja rakenteellisia vaurioita. Esimerkiksi Amatricen kylä on romahtanut järistyksen voimasta käytännöllisesti katsoen kokonaan.

– Meillä on nyt 10 000 ihmistä, jotka tarvitsevat majoitusta ja muuta apua, mutta määrä uhkaa noista 100 000 avuntarvitsijaan, sanoo Marchen aluejohtaja Luca Ceriscioli.

"Tämä on katastrofi"

Ussitan kaupungin pormestari oli nukkunut yönsä autossa. Niin on tehnyt moni muukin järistysalueella asuva italialainen – uusien järistysten pelossa. 

– Kaikki on sortunut, näen savupatsaiden nousevan. Tämä on katastrofi, katastrofi. Olen nähnyt helvetin, sanoo Ussitan kaupungin pormestari Marco Rinaldi La Stampa-lehdessä

Italian pääministeri Matteo Renzi on luvannut järistysalueelle apua. 

– On aika tunnustaa prioriteetit. Unohtakaamme poliittiset erimielisyytemme, meidän tulee edetä tässä yhdessä, Renzi sanoi italian televisiossa päivällä. 

Lue myös:

    Uusimmat