Serhi Ivanovilla oli päällään turvaliivit ja alushousuissaan 500 dollaria, kun hän pakeni autollaan Luhanskista. Tytär oli mummolassa, ja vaimo oli lähtenyt äitinsä luo.
– En voinut viedä heitä mukanani, koska jo silloin oli tiesulkuja ja autoja ammuttiin, Ivanov kertoo.
Oli toukokuu 2014, ja Itä-Ukrainan kriisi oli yltymässä sodaksi. Venäjän tukemat separatistit olivat aloittaneet hallintorakennusten valtaamisen huhtikuussa, ja Ukrainan armeija vastasi kapinointiin voimalla. Paikalliset alkoivat paeta levottomuuksien tieltä.
Ivanov oli syntynyt ja kasvanut Luhanskin alueella. Hän valmistui lakimieheksi, työskenteli syyttäjänvirastossa ja ryhtyi myöhemmin toimittajaksi. Entisen työnsä ansiosta hänellä oli lähdeverkosto poliisissa ja muissa viranomaisissa.
Kun Kiovassa ihmiset alkoivat osoittaa mieltään presidentti Viktor Janukovitshia vastaan, Ivanov järjesti samankaltaisia protesteja Luhanskissa. Ne eivät juuri saaneet tukea paikallisilta.
– Siitä hetkestä alkaen sain paljon vihollisia.
Ivanov kirjoitti artikkeleita, joissa hän sanoi Venäjän miehittäneen Itä-Ukrainan. Lyhtypylväisiin ilmestyi lappuja, joissa häntä kutsuttiin ukrainalaiseksi nationalistiksi. Niissä oli hänen kuvansa ja osoitteensa.
Venäjä-mielisiä salakuunnelleilta poliisikavereiltaan Ivanov sai vinkin, että häntä tultaisiin pian hakemaan. Ystävää oli vähän aikaa sitten ammuttu. Ivanov päätti lähteä.
Lemmikit asemalaiturilla
Elokuussa Jasynuvata kaupungin rautatieasema oli täynnä ihmisiä ja heidän lemmikkejään – kissoja, koiria, papukaijoja ja hamstereita. Olga Antonenko oli sitonut oman kissansa hihnaan. Juna oli kolme tuntia myöhässä.
Koulussa työskennellyt Antonenko oli juuri palannut lomalta Krimillä, kun ampuminen Donetskissa oli käynyt sietämättömäksi. Hän päätti paeta äitinsä ja tyttärensä kanssa. He olivat ajaneet taksilla Jasynuvataan, koska Donetskista junat eivät enää kulkeneet.
Kun juna lähti Jasynuvatasta, he saivat kuulla sen myöhästyneen rakettitulen takia.
Itä-Ukrainasta on paennut yli kaksi miljoonaa ihmistä, heistä vajaa miljoona Venäjälle. Ukrainassa pakolaiset ovat saaneet pärjätä pitkälti omillaan, sillä valtio ei ole kyennyt tarjoamaan heille sitä, mitä eniten kaivataan – työpaikkaa ja asuntoa. Kolmannes pakolaisista elää alle kolmella dollarilla päivässä.
Antonenkon pakomatka vei Kiovaan, jossa tyttärellä oli opiskelupaikka. Tytär meni asuntolaan, Antonenko ja äiti sukulaisten luo.
”Ei puhuttavaa”
Antonenko uskoi palaavansa pian kotiin. Hän soitti Donetskiin koulunsa johtajalle, että käyttäisi jäljellä olevia vapaitaan.
– Pian tajusin, että tarinasta tulee pitkä, eikä se lopu päivien, viikkojen tai kuukausien päästä.
Alku oli raskas, sillä Antonenkon liki kahdeksankymppinen äiti kuoli vain kaksi kuukautta Kiovaan saapumisen jälkeen. Vähitellen elämä kuitenkin järjestyi, sillä fysiikanopettajalle oli tarvetta. Vanhaan kouluunsa hän ei ole pitänyt yhteyttä, mutta Donetskissa koti odottaa lukittuna.
Myös Ivanov asuu perheineen Kiovassa, ja hän on Ukrainassa nykyään tunnettu tv-kasvo. Taakse jäänyt asunto takavarikoitiin, hän kertoo. Luhanskissa on enää lähteitä, ei ystäviä.
– Kolmen vuoden aikana on tapahtunut niin suuri murros. En halua sanoa, että joku on parempi tai huonompi, kaikilla on oma kantansa.
– Meillä ei vain ole mitään puhuttavaa.