Berdjanskin, Melitopolin ja Mariupolin asukkaat kertovat valkovenäläiselle Zerkalo-julkaisulle, minkälaista on elää miehittäjien vallan alla. Heidän on ollut pakko ottaa Venäjän kansalaisuus, mutta monet ovat salaa säilyttäneet ukrainalaiset passinsa.
Sen jälkeen, kun Venäjä miehitti tietyt Ukrainan alueet, toimittajien on ollut vaikea saada yhteyttä paikallisiin asukkaisiin – enimmäkseen siksi, että ihmiset pelkäävät puhua avoimesti.
Valkovenäläinen Zerkalo-julkaisu onnistui puhumaan Berdjanskin, Mariupolin ja Melitopolin ukrainalaisille, jotka ovat eläneet Venäjän miehityksen alaisuudessa nyt yli vuoden ajan.
Lue myös: Näin Venäjän viranomaiset kaappaavat ja "uudelleenkouluttavat" ukrainalaislapsia
Venäjän passi väkipakolla
Ukrainassa Asovanmeren rannalla sijaitsevan Berdjanskin kaupungin asukas, 28-vuotias Lilija kertoo työpaikkansa pakottaneen työntekijöitään ottamaan Venäjän kansalaisuuden.
– Ne, jotka kieltäytyivät Venäjän passista, saivat potkut samana päivänä. Rehellisesti sanottuna halusin vajota maan alle, kun sain Venäjän kansalaisuuden. Tunsin itseni petturiksi, Lilija sanoo Zerkalo-julkaisulle.
Mutta Lilijan tavoin moni suostui ottamaan Venäjän kansalaisuuden pitkin hampain, koska työpaikkaa ei ollut varaa menettää. Lilija säilytti salaa Ukrainan passinsa, vaikka Zerkalo-julkaisun tietojen mukaan monia on pakotettu luovuttamaan Ukrainan passi "tarkastusta varten" ja revitty sen jälkeen kappaleiksi.
Lilijan ja monen hänen tuttunsa elintaso muuttui venäläisvalloittajien myötä huonommaksi.
– Elämä täällä on nyt selviytymistä. Venäjän vallan alla palkat maksetaan epäsäännöllisesti. Esimerkiksi toukokuun puoliväliin mennessä emme olleet vieläkään saaneet kaikkia maaliskuun palkkoja.
Palkat riittävät yleensä vain välttämättömään ruokaan. Nuoren naisen mukaan aiemmin hänellä oli varaa ostaa esimerkiksi lohta ja avokadoja, mutta nyt niihin on varaa entistä harvemmalla.
– Niillä, jotka tekevät aktiivisesti yhteistyötä uuden venäläishallituksen kanssa, Lilija selventää.
Lue myös: Ukrainalaisopettajat kertovat MTV Uutisille arjestaan lasten kanssa raunioiden keskellä: "Jos kuolen, niin sitten kuolen"
7:06
Katso Itä Nyt: Tällaista on lasten kouluarki sodan runtelemassa Ukrainassa.
"Tuskallista nähdä nykyinen Mariupol"
Mariupolista kotoisin oleva 26-vuotias Roman pakeni pommituksia Venäjälle, mutta käy nykyään usein Mariupolissa.
– Kun Mariupolissa monta vuotta asuneet ihmiset vierailevat kaupungissa, on tuskallista nähdä nykyinen Mariupol. Kaupunki on harmaa, jotenkin likainen verrattuna siihen, millainen se oli ennen sotaa. Joka paikassa näkyy palaneiden autojen jäänteitä, kaikki on tuhottu maan tasalle, Roman kertoo.
Lue myös: Ukrainalaisviranomaiset kertovat järkyttävästä löydöstä Hersonissa: Kidutuskammioiden joukossa lasten kidutushuone
Romanin mukaan venäläiset yrittävät myös jälleenrakentaa ja uudistaa kaupunkia. Hän ei halua ottaa julkisesti kantaa siihen, mitä mieltä hän on Venäjästä tai haluaisiko hän lähteä rintamalle taistelemaan Ukrainan puolelle.
– Olen iloinen siitä, että olen elossa, että perheeni on elossa, ja me yritämme jatkaa elämäämme. En välitä Ukrainasta tai Venäjästä. Välitän siitä, että Mariupolin kaupunki olisi ehjä, eikä ihmisten enää tarvitsisi kokea kaikkea tätä uudelleen, Roman sanoo viitaten Mariupolin viimekeväiseen tuhoon ja pommituksiin.
Lue myös: Venäläissotilaat tekevät julmuuksia lasten silmien edessä – "Tämä on kuin kauhuelokuva"
Ukraina sydämessä
Berdjanskin asukas Irina kertoo, kuinka kouluissa pakotetaan puhumaan venäjää ja Ukrainan valuutasta on luovuttu. Sen on korvannut Venäjän rupla, johon Irinan on edelleen vaikea tottua.
Hänen mukaansa politiikasta ei puhuta tuttujen kesken. Se voi olla vaarallista, sillä koskaan ei tiedä, kenen puolella kukin on.
Ne, jotka odottavat Ukrainan paluuta, ovat väijyneet Berdjanskissa maan alla. Joskus Irina näkee keltaisen nauhan sidottuna aitaan tai puiden oksiin.
– Rakennusten seiniin kirjoitetaan "Kunnia Ukrainalle! Kunnia Ukrainan asevoimille". Teksti yritetään peittää, mutta se näkyy silti. Silloin tajuan, etten ole yksin, on muitakin ihmisiä, jotka vastustavat kaikkea tätä ja jotka eivät ole antautuneet, Irina sanoo.
Samaa mieltä on Melitopolissa asuva Svetlana, 59. Hän laulaa aina itsekseen Ukrainan kansallislaulun, kun hän näkee venäläisiä sotilaita.
– Ehkä ulkoisesti näyttää siltä, että olemme hyväksyneet tilanteen, mutta emme koskaan katso venäläisiä silmiin. Sisimmässämme ja sydämessämme säilytämme Ukrainan, oman kotimaamme.