Iso joukko työssäkäyviä tasapainoilee omaishoidon ja työn välissä

Liki kolmannes suomalaisista työssäkäyvistä hoivaa läheistään tämän korkean iän, sairauden tai vamman vuoksi. Luvut selviävät Helsingin yliopiston tutkimuksesta.  

Jopa 700 000 suomalaista siis tasapainoilee omaishoidon ja työpaikan välillä.

Tyypillinen omaishoitaja on viisikymppinen nainen. Myös miehet hoitavat usein omaa eläkeikäistä puolisoaan.  

– Hoivaavat voivat olla myös niin sanotussa sandwiched-tilanteessa, eli hoivattavia on kahtaalla: huolenpitoa tarvitsevat niin omat kouluikäiset lapset kuin esimerkiksi oma muistisairas vanhempi, sanoo tutkimusjohtaja Kaisa Kauppinen.

Kolmas kuppi täyttyi

Helsinkiläinen Monica Björkell-Ruhl muistuttaa, että vaa'assa on myös kolmas kuppi: oma jaksaminen.  

– Erilaisten tukien hakeminenkin vie aikaa ja energiaa: kuinka monen kymmenen euron takia viitsii sairaalassa valvotun yön jälkeen täytellä ja lähetellä lomakkeita ja soitella niiden perään?  

Björkell-Ruhl hoitaa seitsenvuotiasta Mikael-poikaansa, jonka perinnöllinen kromosomipoikkeama aiheuttaa useita oireita: lievän kehitysvamman, astman, sydänvian, kuulovamman, uniongelmia... Äidin mukaan maailmassa tuskin on toista samanlaista tapausta.

Björkell-Ruhl työskenteli aikaisemmin koulunkäyntiavustajana. Työ ja runsaasti huomiota ja organisointia vaativa lapsi olivat kuitenkin liikaa. Uupumus vei voiton.

Kun Björkell-Ruhl toipui uupumuksestaan sairaalassa, hänen tukihenkilönsä innosti perustamaan valmennusjärjestön erityislasten vanhemmille. Viime vuonna järjestöstä kiteytyi yritys, joka järjestää muun muassa luentoja, koulutusta ja seminaareja.

– Voin antaa muille sellaista apua, mitä olisin itse tarvinnut silloin kun Mikael oli pieni.

Tutkimuksen mukaan 39 prosenttia omaishoitajista koki olevansa huolissaan omasta masentuneisuudestaan.

Lue myös:

    Uusimmat