Joonas Maristo, Andrei Sergejeff (toim.): Aikamme monta islamia. Gaudeamus. 2015. 332 s.
Indonesiasta Yhdysvaltoihin, Ghanasta Suomeen.
Muslimeista on moneksi. Itsestäänselvyys, joka on kuitenkin sanottava näinä aikoina kerta toisena jälkeen.
Muslimit nähdään tavallisesti sunneina ja shiioina. Erityisesti Lähi-idässä (missä asuu vähemmistö maailman muslimeista) tämä jako on viime vuosikymmeninä kärjistynyt monesta syystä, ei vain uskonopillisista – vaikka Saudi-Arabia ja Iran ovat tehneet voitavansa tässä mielessä.
Artikkelikirjan ensimmäisessä kirjoituksessa professori Jaakko Hämeen-Anttila pohtii myös toisenlaista näkökulmaa, sitä miten muslimit uskontoonsa suhtautuvat. On niin traditionalisteja, fundamentalisteja kuin moderneja ja liberaaleja muslimeja.
Mediassa keskeisen sijan saavat tiukkapipofundamentalistit ja jihadistit eivät siten edusta sen oikeampaa islamia kuin suomalainen tataari tai länsiafrikkalainen muslimi, jonka uskonnonharjoittamiseen liittyy paikallisia traditioita (ja jotka saudien kustantamat ja kouluttamat äärivanhoilliset saarnamiehet haluavat kitkeä ”epäislamilaisina”).
Ongelmia ei maton alle
Artikkelit kattavat maantieteellisesti laajan alueen. Ongelmia ei lakaista maton alle, ja politiikkakin on läsnä, kuten vaikka professori Hannu Juusolan artikkelissa Irakista ja Iranista.