Isis, Iran ja saudit eivät edusta kaikkia muslimeja

Indonesiasta Yhdysvaltoihin, Ghanasta Suomeen.

Muslimeista on moneksi. Itsestäänselvyys, joka on kuitenkin sanottava näinä aikoina kerta toisena jälkeen.

Muslimit nähdään tavallisesti sunneina ja shiioina. Erityisesti Lähi-idässä (missä asuu vähemmistö maailman muslimeista) tämä jako on viime vuosikymmeninä kärjistynyt monesta syystä, ei vain uskonopillisista – vaikka Saudi-Arabia ja Iran ovat tehneet voitavansa tässä mielessä.

Artikkelikirjan ensimmäisessä kirjoituksessa professori Jaakko Hämeen-Anttila pohtii myös toisenlaista näkökulmaa, sitä miten muslimit uskontoonsa suhtautuvat. On niin traditionalisteja, fundamentalisteja kuin moderneja ja liberaaleja muslimeja.

Mediassa keskeisen sijan saavat tiukkapipofundamentalistit ja jihadistit eivät siten edusta sen oikeampaa islamia kuin suomalainen tataari tai länsiafrikkalainen muslimi, jonka uskonnonharjoittamiseen liittyy paikallisia traditioita (ja jotka saudien kustantamat ja kouluttamat äärivanhoilliset saarnamiehet haluavat kitkeä ”epäislamilaisina”).

Ongelmia ei maton alle

Artikkelit kattavat maantieteellisesti laajan alueen. Ongelmia ei lakaista maton alle, ja politiikkakin on läsnä, kuten vaikka professori Hannu Juusolan artikkelissa Irakista ja Iranista.

Yhteiskunnalliset muutokset koskevat samalla tavoin niin Intiaa ja Turkkia kuin Pohjoismaita. Uskonnolliset tulkinnat ja käsitykset kohtaavat ja törmäävät myös islamin sisällä.

Maailman väkirikkaimmassa muslimivaltiossa Indonesiassa radikalismi on nostanut päätään. Sille on sekä laajempia historiallisia syitä, kuten siirtomaavalta ja 1970-luvun tapahtumat öljykriisistä Afganistanin miehitykseen, mutta myös kotimaan politiikkaa, kirjoittaa Thaimaassa työskentelevä tutkija Marja-Leena Heikkilä-Horn.

Ghanassa demokratisaatio on osaltaan nostanut heikommassa asemassa olevien muslimien osallisuutta yhteiskunnassa. Muslimeja ei ole pyritty houkuttelemaan yhden uskontopuolueen lipun alle identiteettipolitiikka johtotähtenä. Koraanikoulujen opetusta ryhdyttiin uudistamaan, kun ymmärrettiin, ettei pelkkä Koraanin ulkoluku auta nykymaailmassa, muistuttaa professori Holger Weiss.

Jay-Z ja islam

Rappia kuunteleva voi hyvinkin törmätä yhdysvaltalaisiin omintakeisiin islamintulkintoihin esimerkiksi Jay-Z:n ja Kanye Westin biiseissä. Ilkka Lindstedt avaakin kiinnostavasti populaarikulttuurin kautta Nation of Islamin ja Five-Percent Nationin islamia.

Pienistä muslimivähemmistöistä kirja tuo esiin muun muassa Kiinan huit, joista kirjoittaa valaisevasti pitkän linjan islam-tutkija Helena Hallenberg. Huita on alle 10 miljoonaa. Pieni porukka yli miljardin asukkaan Kiinassa.

Viime vuosien poliittinen islam on tietysti nostanut epäluuloja Kiinassakin, mutta huit voivat harjoittaa uskontoaan. Se ei ole opillisesti tiukkalinjaista. Vaikka sikaa ei syödä, he uskonnon mukaisesti peseytyvät usein. Alkoholin nauttimisesta ei seuraa raipparangaistusta, vaan ryyppy saattaa kuulua juhlaan. Lohikäärmevenejuhlaa vietetään muiden rinnalla, kiinalaista uutta vuotta ei.

Kiinan suurena enemmistönä olevat han-kiinalaiset sen sijaan asuttavat itsensä, hallituksen politiikan mukaisesti, lukuisten vähemmistöjen seuduille sillä seurauksella, että paikalliset luonnonvarat päätyvät muualle. Huit ja monet muut vähemmistöt kokevat elintilansa kutistuvan.

Hamidin ja Ismailin uskonto

Entä suomalaiset tataarit? He saavat aina välillä kuulla ihmettelyä, etteivät näytä muslimeilta, eivätkä tataareilta.

Muuttoliikkeiden asiantuntija, tietokirjailija Antero Leitzinger käy läpi tataarien taustaa, Suomeen tuloa ja heihin suhtautumista. Jos joku epäilee heidän suomalaisuuttaan, sopii mennä Helsingin Hietaniemen islamilaiselle hautausmaalle katsomaan muistopaatta Suomen puolesta viime sodissa kaatuneille tataareille.

Onko tataareilla Suomessa tulevaisuutta, Leitzinger kysyy. Miten tataarit itsensä määrittelevät ja identifioivat, miten seka-avioliitot vaikuttavat tataariyhteisön kutistumiseen? Pienellä yhteisöllä on tässä mielessä huolta. Suomalaisista tataareista tunnetuimpia ovat Helsingin kunnallisvaltuutettu näyttelijä Jasmin Hamid, ja entinen huippujalkapalloilija Atik Ismail.

Kirjan esipuheessa todetaan, että islam-kuva on ”usein absurdin monoliittinen”. Samaa mieltä.

”Teksteissä saa näkyä myös kunkin kirjoittajan tausta ja yksilölliset näkökulmat aiheeseen. Islamin monimuotoisuus saa teoksessa puhua monella äänellä.” Näin päättyy esipuhe.

Jäin miettimään, miksi kirjoittajien joukossa ei ole (tietääkseni) yhtään muslimia kirjoittamassa omasta yksilöllisestä näkökulmastaan uskonnostaan, kulttuuristaan, elämästään ja kokemuksistaan. Se tuskin veisi mitään pois suomalaiselta yleisöltä, ja sinänsä hyvältä ja sivistävältä kirjalta.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa