Atte Kaleva: Jihad ja terrori. Otava. 2018. 208 s.
Isisin kalifaatti on tuhottu ja globaali jihadismi on sirpaloitunut, mutta ei lakaistu historian roskatynnyriin. Seuraava kalifaatti saatetaan perustaa Jemeniin.
Näin pohtii Jihadia ja terrorismia käsittelevässä kirjassaan Atte Kaleva, joka tekee väitöskirjaa teemaan liittyen. Tunnetuksi entinen ammattisotilas tuli vuoden 2012-2013 taitteessa, kun hänet puolisonsa ja ystävänsä kanssa siepattiin Jemenissä, ja he päätyivät kuukausiksi jihadistien käsiin.
Kirja on ajankohtainen perusteos jihadismin ideasta ja lähihistoriasta nykypäiviin asti.
Johdannossa kirjoittaja asemoi itsensä puhki jauhetun kahden ääripään keskelle. Kirja mielestäni onnistuu esittelemään teemaa kiihkottomasti.
Kaleva käy läpi islamin perustekijöitä ja -käsitteitä, kuten Koraania, Muhammadia, uskonharjoittajalta vaadittavia perustekoja eli viittä pilaria (uskontunnustus, rukous, almut, paasto ja pyhiinvaellus eli hajj), ja shariaa.
Jihad kuudentena pilarina
Kirjassa on vain parisataa sivua, joten kovin syvälle hän ei näissä poraudu, lukuun ottamatta jihadin käsitettä, jota jihadistit hänen mukaansa pitävät kuudentena pilarina. Tässä yhteydessä hän tuo esiin myös jihadistien ajatusmaailmalle keskeiset tauhidin, takfirin ja al-wala wa-l-baran käsitteet, joilla he perustelevat tekojaan.
Kaleva muistuttaa, että toisin kuin esimerkiksi Suomessa, muslimimaissa uskonnon rooli on läsnä kokonaisvaltaisemmin kuin täällä. Se ei tarkoita, että muslimit lähtökohtaisesti ovat radikaaleja, väkivaltaan hanakasti taipuvaisia ihmisiä. Jotain kertoo ajastamme, että tällaisestakin täytyy muistuttaa.
Kuten hän huomauttaa, jihaditerrorismista puhuttaessa puhutaan jihadistien terrorismista. Enää ei niputeta monenkirjavaa ja monimuotoista uskontoa kulttuureineen, noin 1.6 miljardia ihmistä, muslimiterroristeiksi. Väkivaltaan tarttuvat jihadistit ovat erittäin pieni osa muslimeista.
Kalevan mukaan islamia ei kuitenkaan voi erottaa jihadisteista. He pitävät itseään yksinkertaisesti muslimeina, ja ammentavat inspiraatiota islamista.
Terrorismi väline, ei päämäärä
Terrorismi on heille väline, ei itseisarvo, koko uskonyhteisön eli umman saattamiseksi yhteen sharialain alla olevaan ideaalivaltioon kalifaattiin, jota johtaa kalifi. (Kalifaatteja on jo ollut useita, enkä nyt puhu Isisin terrorikalifaatista.)
Radikalisoituminen ja väkivaltaan tarttuminen islamin(kin) nimissä on monisyinen asia. Siitä keskustellaan paljon ja kirjoitetaan paljon maailmalla, ja ollaan myös erimielisiä. Yhtä tyhjentävää selitystä ei ole, kuten Kalevakin huomauttaa.
Muslimeista noin 90 prosenttia on sunneja. Heistä osa on fundamentalisteja, ja fundamentalistit Kaleva jakaa dawa-salafisteihin (lähetystyö), poliittisen salafismiin (erityisesti muslimiveljeskunta) ja jihadistiseen salafismiin. Salafismi viittaa kolmeen ensimmäiseen muslimisukupolveen, hurskaisiin esi-isiin, arabiaksi al-salaf al-salih.
Erilaiset jihadit
Jihadissa on suuri tai sisäinen jihad, missä jokainen muslimi kilvoittelee henkisesti houkutuksia vastaan arkipäivän elämässään. Pieni tai ulkoinen jihad on aseellista toimintaa, joko puolustuksellista tai hyökkäyksellistä.
Hyökkäyksellinen jihad nähdään itsepuolustuksena, kuten jihadistien taistelu Neuvostoliittoa vastaan Afganistanissa. Tuolloin ateistivaltio tunkeutui islamilaiseen maahan.
Sitten on myös hyökkäyksellinen jihad, jota esimerkiksi Osama bin Ladenin al-Qaida on toteuttanut. Sen mukaan muslimin on velvollisuus iskeä myös muslimimaiden ulkopuolella, koska niitä vastaan hyökätään kaikkialla ja niitä yritetään alistaa.
Kaleva jakaa jihadin vielä klassiseen ja moderniin jihadiin.
Näistä ensimmäistä käytiin vain muslimimaissa epäislamilaisina pidettyjä hallitsijoita, ja jopa koko valtakoneistoa, vastaan.
Wahhabismista Isisiin
Kaleva avaa klassista jihadia 1700-luvulla nykyisessä Saudi-Arabiassa syntyneen wahhabismin, Hassan al-Bannan muslimiveljeskunnan, ideologi Sayyid Qutbin, ja Afganistanissa neuvostojoukkoja vastaan kamppailleen Abdallah Azzamin ja näiden mainittujen henkilöiden ajatusten kautta.
Keskeisenä hetkenä jihadismin lähihistoriassa Kaleva pitää vuotta 1979, jolloin shaahi kaadettiin ja Khomeini perusti teokraattisen Iranin, saudiarabialainen salafistilahko valtasi Mekassa suurmoskeijan, ja Neuvostoliitto hyökkäsi Agfanistaniin.
Moderni jihad henkilöineen ja tapahtumineen on uutisia vähemmän seuraavallekin tutumpaa maastoa.
Saudiarabialainen Osama bin Laden järkyttyi saudikuninkaan epäislamilaiseksi kokemastaan toiminnasta 1990-luvun alun Persianlahden sodan aikana. Johtamansa al-Qaida ja sen jälkeen näyttämölle noussut Isis veivät jihadin kaikkialle maailmaan verisin seurauksin.
1900-luvun klassisen jihadin ja nyt piinaavan modernin jihadin Kaleva tuo napakasti esiin kytkemällä ne keskeisiin historiallisiin tapahtumiin seurauksineen. Kirja ei ole, eikä voi olla, tyhjentävä kuvaus Lähi-idän, Pohjois-Afrikan, Afganistanin, Pakistanin tai islamilaisen maailman ulkopuolisista tapahtumista viime vuosikymmeninä.
Kalevan teksti on sujuvaa, vaikka teema on raskas. Hän on tarkoittanut kirjansa osaksi asiallista keskustelua. Elintärkeää olisi saada tähän keskusteluun mukaan näkyvämmin myös suomalaisten muslimien pohdintaa paperille painettuna (koska lukiessa ehkä tulee vähemmän selkäydinreaktioita, jotka pitää välittömästi kaataa someen, missä järjellinen keskustelu on tuiki harvinaista).