Isien syrjintää? Miehen tuskaisesta kuvasta hitti somessa: "Sinun täytyy mennä ninjakyykkyyn vaipan vaihtaaksesi"

Yhdysvaltalaisisän puhutteleva kuva nostaa esille uuden näkökulman sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Viraalihitiksi nousseesta otoksesta ja sen aikaan saamasta liikkeestä uutisoivat muun muassa Yahoo Lifestyle sekä BuzzFeed News.

VIDEO: Vuoden isät kertovat, millainen on hyvä isä.

Floridassa asuva kolmen lapsen isä, Donte Palmer, oli syömässä perheensä kanssa ravintolassa, kun hän huomasi 1-vuotiaan poikansa tarvitsevan vaipanvaihtoa.

Palmer teki, kuten vanhemmat tekevät, ja lähti vessaan yhdessä pienokaisen ja tämän 7-vuotiaan isoveljen kanssa. Palmer oli jo oppinut, ettei miesten vessoissa ole tavallisesti hoitopöytiä, minkä vuoksi ylimääräiset kädet ovat tarpeen.

Hoitopöytää ei ollut tälläkään kertaa, joten Palmer kyykistyi vasten seinää ja käytti reisiään hoitopöytänä. Mukana ollut vanhempi lapsi nappasi tilanteesta kuvan.

Äiti huomautti epäkohdasta 

Kun vaippa oli vaihdettu, kolmikko palasi takaisin pöytään. Isoveli esitteli ottamaansa valokuvaa, josta perheen äiti nosti esille tärkeän seikan.

– Naisina meidän ei tarvitse keksiä luovia keinoja vaipan vaihtamiseen. Sinun täytyy mennä ninjakyykkyyn vaipan vaihtaaksesi, Palmer kertoo vaimonsa sanoneen.

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

"Kiitos, että kiinnitit asiaan huomiota!" 

Palmer päätti julkaista poikansa ottaman kuvan Instagram-kuvapalvelussa.

– Miksi miesten vessoissa ei ole hoitopöytiä? Ihan kuin meitä ei olisikaan, kirjoitti Palmer kuvan yhteyteen.

Aihetunnisteiksi hän loi #fatherslivesmatter ja #squatforchange, jotka muistuttavat isien merkityksestä ja haastavat isät muutokseen.

Kuvan jakoi The Shade Room -mediasivusto, minkä ansiosta otos nousi viraalihitiksi. Yksistään The Shade Roomin Instagram-tilillä kuva on kerännyt yli 500 000 tykkäystä.

Monet isät ovatkin tarttuneet Palmerin kehotukseen ja jakaneet omia kokemuksiaan asiaan liittyen.

– Kiitos, että kiinnitit asiaan huomiota! On hullua, että 2000-luvulla kaikissa miesten vessoissa ei ole hoitopöytää, kirjoittaa eräs Palmerin kuvan kommentoija.

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Puute kertoo yhteiskunnan asenteista 

Palmer uskoo, että hoitopöytien puuttuminen miesten vessoista kertoo yhteiskunnan äideille ja isille asettamista rooleista.

– Monet isät ottavat osaa lastenhoitoon, mutta meitä ei huomioida, emmekä me saa työstämme tunnustusta, hän toteaa Yahoo Lifestylelle.

– Miksi minun pitäisi makuuttaa poikaani jalkojeni päällä? Se ei ole siistiä.

Lue myös:

    Uusimmat