Isä hoiti vauvaansa kauppakeskuksen hoitohuoneessa – vieras äiti solvasi törkeästi

Tuore isä oli lapsensa kanssa kauppakeskuksessa, kun hänen kimppuunsa hyökättiin sanallisesti.

Tuore isä Damien Leeson oli lapsensa kanssa kauppakeskuksessa, kun hänen täytyi ruokkia tytärtään. Seitsenviikkoinen tyttö kaipasi myös vaipanvaihtoa, joten Leeson teki sen, mitä kuka tahansa vanhempi olisi tehnyt: hän meni kauppakeskuksen hoitohuoneeseen.

Kaikkia isän osuus lastenhoidossa ei kuitenkaan miellyttänyt, kertoo Kidspot-sivusto.

Leeson oli syöttämässä tytärtään, kun huoneeseen astui äiti poikineen.

– Hän katsoi minua ja sanoi "on oksettavaa nähdä aikuinen mies vanhempien huoneessa pienen tytön kanssa", ja että olen "likainen vanha (kirosana)", Leeson kuvailee kohtaamista.

Piina ei päättynyt siihen: äiti valitti myös ystävälleen, miten "likainen mies" vanhempainhuoneessa on. Ystävästäkin tilanne oli "sairas".

"Toivon, että toiset isät pitävät päänsä pystyssä"

Leeson kertoi kokemastaan Facebookissa ja sai runsaasti kommentteja miehiltä, jotka ovat kokeneet samanlaista ahdistelua. Isiä tuijotettiin ja haukuttiin esimerkiksi pervo-sanalla. Osa isistä jopa pelkäsi käyttää hoitohuonetta.

Leeson on saanut myös runsaasti tukea, ja hänen omistautumistaan tyttärelleen kiitellään. Leeson aikoo jatkossakin hoitaa tytärtään hoitohuoneessa aina, kun tämä kaipaa hoivaa.

– Toivon, että toiset isät pitävät päänsä pystyssä eivätkä välitä näistä kommenteista ja katseista, tehkää vain sitä, mitä teette ja olkaa osa lapsenne elämää, hän rohkaisee muita.

***

Lue myös:

    Uusimmat