"Isi, me hierottiin hiekkaa autoon, niin se näyttää kuin sillä ois ajettu rallia" – Paavo ei riemastunut autonsa kylkeen ilmestyneestä taideteoksesta
Toisinaan lapset voivat saada kalliiksikin käyviä päähänpistoja, mutta heille on vaikea olla vihainen, jos tietää tarkoituksen olleen hyvä.
Jyväskyläläisen Paavo Myllylän rauhallinen sunnuntai-ilta sai yllättävän ja ei-niin-toivotun käänteen, kun kotipihassa puuhastellut vaimo kutsui hänet katsomaan, mitä lapset olivat saaneet ulkona aikaan.
– Isi, me hierottiin hiekkaa autoon, niin se näyttää kuin sillä ois ajettu rallia, lapset tokaisivat Myllylän mukaan silmät säihkyen.
Kyseenalaisen taideteoksen takana olivat perheen 5-vuotias poika ja tämän samanikäinen kaveri naapurista.
Myllylä kertoo kysyneensä pojilta, eikö heille ole aiemmin jo sanottu, ettei autoihin saa koskea. Pojat myönsivät hieman häpeissään, että olihan asiasta ollut puhetta. He olivat kuitenkin aidosti ylpeitä Corollan kylkeen tekemästään luomuksesta, eivätkä olleet ymmärtäneet toimineensa väärin.
– He olivat mielissään, että olivat nyt tehneet ralliauton.
Kauneus on katsojan silmässä?
Myllylä sanoo ymmärtävänsä ajatuksen tuunauksen taustalla, vaikka lopputulos jättääkin hieman toivomisen varaa.
– Ei se ainakaan minusta näytä ihan siltä, että olisi Ouninpohjaa ajettu, mutta ehkäpä se lapsesta näyttää, hän toteaa.
Maanantaiaamuna Corollan jo valmiiksi hieman kyseenalainen ralliautovaikutelma oli kuitenkin kokonaan poissa. Vesisade oli vienyt mukanaan paitsi hiekat niin myös ne muutamat ylimääräiset hevosvoimat, joita käsittely oli epäilemättä tuonut – vain naarmut jäivät muistoksi.
Artikkeli on uusinta vuodelta 2018.
Uusimmat
-
05:40
Riita shakkipelistä johti raakaan paloittelumurhaan – Kuortin ABC-aseman viereisestä sorakasasta tehtiin karmea löytö
-
05:39
Italian etsityin mafiapomo on kuollut sairaalassa
-
05:34
Ranska vetäytyy – Nigerin sotilasjuntta mielissään
-
05:28
Lähipäivinä vaihtelevaa ja lämmintä säätä
-
05:23
Brittihävittäjät osallistuvat Suomessa sotaharjoitukseen suoraan lentotukialukselta
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
21:43
Helsinkiläisbaariin iski akuutti tarve työntekijälle – kansanedustaja kääri hihat ja ryhtyi hommiin
-
21:32
Ällistyttävä turpasauna Valioliigassa! Newcastlen maalirohmuilu kipusi ennätyksen tuntumaan
-
21:23
Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun toisena
-
21:13
Rakennusalan työttömyys räjähtämässä käsiin, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei töitä löydy"
-
21:09
Matti-Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden rumba keräsi hehkutusta: "Sensuelli ja kiihkeä"
-
21:05
Suomalainen tähtitieteilijä kommentoi Nasan luotaimen asteroidilentoa: "Olihan sitä hienoa katsoa, kun on millintarkasti suunniteltu"
-
20:59
TTK-kauden ensimmäisen kymppi! Tuomarit ylistivät Pernilla Böckermania – Jorma Uotinen riehaantui: "Pernilla perkele!"
-
20:49
Pääkaupunkiseudulla opiskelevalle Miialle, 23, opintolaina on välttämätön – yhä useampi opiskelija rahoittaa elämistään lainalla
-
Lataa lisää