Älä jätä jälkikasvuasi valvomatta autokaupassakaan: 3-vuotias kaiversi taideteoksia uusien Audien kylkiin – liike vaati jättikorvauksia
Mitä saadaan, kun päästetään taaperoikäinen lapsi pienen kiven kanssa Audi-kauppaan? Kiinassa sattuneen tapauksen perusteella kallis lasku.
3-vuotias tyttö aiheutti melkoista tuhoa kiinalaisessa Audi-liikkeessä. Hetkeksi valvomatta jäänyt lapsi oli nimittäin löytänyt pienen kiven ja tehnyt sen avulla taidetta uusien saksalaisautojen kylkiin.
Autokauppa vaati vanhemmilta alun perin reilun 28 000 dollarin eli noin 25 000 euron korvauksia.
Summa saattaa kuulostaa kohtuuttoman suurelta, mutta autoliikkeen mukaan osa autoista on maalattava uudelleen, mistä johtuen se ei saa myydä niitä enää uusina ja täydellä hinnalla.
Mikäli he myisivät uudelleenmaalatun auton asiakkaalle uuden hinnalla, voisivat he Kiinan lainsäädännön mukaan joutua pahimmassa tapauksessa korvaamaan asiakkaalle jopa kolme kertaa auton ostohintaa vastaavan summan.
Vaurioituneita Audeja oli kaikkiaan kymmenen.
Korvaukset pienenivät oikeudessa
Lapsen vanhemmat ja autoliike eivät päässeet asiassa sopuun, joten asiaa käsiteltiin oikeudessa. Ratkaisu kuitenkin löytyi, ja vanhemmat määrättiin maksamaan noin 10 000 dollarin korvaukset.
Vanhemmat olivat vedonneet lapsensa ikään ja siihen, ettei tämä voinut tietää aiheuttavansa kallista vahinkoa, mutta oikeuden mukaan se ei vapauta vanhempia korvausvastuusta.
Uusimmat
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
Lataa lisää