Isät jäävät selkeästi harvemmin hoitovapaille, vaikka se voisi hyödyttää kaikkia: "Isien kannattaisi ihan taloudellisesti ajatellen jäädä kotiin"
Huomenta Suomessa keskusteltiin perjantaina isien hoitovapaista. Edelleen niistä suurimman osan käyttävät äidit, vaikka kaikki voisivat hyöytä hoitovapaiden jakamisesta.
Ole Hiltunen vietti lapsensa synnyttyä kolme viikkoa kotona ja lapsen ollessa vuoden vanha neljä kuukautta. Edelleenkään Suomessa ei ole kovin yleistä, että isä jää hoitovapaalle.
Urasuuntautuneiden äitien Mothers in Business -verkoston edustaja Mirva Sihvonen sanoo samaa: edelleen selkeästi valtaosa hoitovastuusta ja vanhempainvapaista menee äideille. Verkosto edustaa nykyisin myös isejä, ja kannusta kaikkia miettimään jo odotusaikana, miten lapsen hoito jaetaan.
– Koemme, että siitä [hoivavapaiden tasaisesta jakamisesta] hyötyy koko perhe – ja myös työelämä. Sitä kautta naisten työmarkkina-asema tasa-arvoistuu, kun hoitovapaat jakautuvat tasan, Sihvonen sanoo.
Hänen mukaansa jokainen perhe tietää toki tilanteensa itse ja on paras päättämään siitä, kumpi jää kotiin. Sihvonen kehottaa kuitenkin hiukan uhraamaan asialle ajatusta.
– Asiaa kannattaa tarkastella monista näkökulmista ja miettiä omia asenteita. Sanoisin, että me äidit voisimme antaa vähän enemmän tilaa sinne isille miettiä, Sihvonen sanoo.
Yleensä perheissä ajatellaan, että olisi kustannustehokkaampaa, jos äiti jää kotiin, koska hänellä on pienemmät tulot. Sihvosen mukaan väite ei kuitenkaan pidä paikkansa.
– Esimerkiksi verotus tasaa tilannetta niin, että isien kannattaisi ihan taloudellisesti koko perhettä ajatellen jäädä kotiin, Sihvonen sanoo.
Kuinka helppoa iseillä on jäädä isyyslomalle ja hoitovapaalle? Voiko perheystävällisyydestä tulla valtti työmarkkinoilla? Tehdäänkö perhevapaauudistusta elinkeinoelämän vai lasten ehdoilla? Katso keskustelua yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
Lataa lisää