Mainos

Isänsä menettäneen naisen mukaan vanhemman kuolemasta ei tarvitse päästä yli: "En vaihtaisi suruani mihinkään"

Oman vanhempansa menettänyt nainen kuvailee kokemaansa surua lahjaksi, josta hän ei halua koskaan päästä ylitse. 

Puhelimen läpi sairaalan äänien kuunnellessaan Christine Burke tiesi hetken koittaneen. Hetken, johon hän oli valmistautunut siitä lähtien, kun hän sai kuulla isänsä sairastavan ruokatorvensyöpää yhdeksän kuukautta sitten. Jokainen syöpähoito, jokainen lääkärikäynti ja väliin jäänyt perhepäivällinen olivat tuoneet lähemmäs tätä hetkeä, joka vei häneltä isän ja hänen lapsiltaan isoisän.

– Hoitaja tuli puhelimeen ja sanoi: "Se on ohitse, hän on poissa." Huokaisin helpotuksesta, isäni oli saanut rauhan.

Vaikka Burke luuli pahimman olevan nyt ohitse, hän oli väärässä. Matka surun läpi oli vasta alkamassa, ja se tulisi olemaan raastavaa, kivuliasta ja ihmeellistä – kaikissa sen eri asteissa.

– Vaikka siitä on jo viisi vuotta, kun sanoin hyvästit isälleni, suren häntä edelleen joka päivä. Yhtään päivää ei ole kulunut, ettei sydämeni olisi tuntenut surua, Burke kertoo. 

– En ole päässyt yli surustani, enkä tule pääsemään koskaan. Ja olen kiitollinen siitä.

Vaikka syöpä vei isän, se ei vienyt mukanaan muistoja

Naisen mukaan suru ei ole samanlainen tunne kuin vaikkapa viha, eikä se ole hänen mukaansa myöskään prosessi, niin kuin jotkut väittävät. Sille ei voi laittaa koskaan lopullista päätepistettä.

– Suruni on tullut jäädäkseen, ja olisin kiitollinen, jos lakkaisit kysymästä, olenko päässyt siitä yli, Burke toteaa.

Vaikka isän kuolema on tuonut naisen elämään paljon surua, Burke paljastaa sen tehneen hänestä ystävällisemmän ihmisen ja paremman ystävän. Kadulla tönäisy tai kassajonossa hidastelu eivät enää nykyisiin saa häntä hermostumaan yhtä nopeasti kuin ennen; mitä jos hekin ovat vastikään menettäneet jonkun läheisensä?

– En pyytänyt surua saapumaan elämääni. Isäni kuoleman katseleminen oli todella helvettiä. Mutta vaikka jouduin käymään läpi kaiken sen surun ja kivun, ja ne päivät, jolloin sydämeeni sattui niin paljon, että uskoin sen murtuvan, en vaihtaisi suruani mihinkään, Burke kuvailee.

Burke kuvailee surua lahjaksi, joka sai hänet tuntemaan syviä, aitoja tunteita. Nämä tunteet saivat hänet ymmärtämään, että vaikka syöpä vei isän hänen luotaan, se ei vienyt mukanaan muistoja. Muistojen ja tuhansien kyyneleiden ansiosta hän tuntee olevansa lähempänä isäänsä kuin koskaan aiemmin. 

Ei, hän ei ole päässyt isänsä kuolemasta yli, eikä koskaan haluakaan. 

Lähde: ScaryMommy

***

Katsomo-video ei ole saatavilla


Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.