Isännöitsijän epäillään kavaltaneen yli miljoona euroa Helsingin kantakaupungin arvokkailta taloyhtiöiltä – mies tuhosi samalla isältään perimänsä yrityksen

Nelikymppistä helsinkiläisisännöitsijää epäillään useista törkeistä kavalluksista, törkeistä petoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista. Poliisin esitutkinta on loppusuoralla ja se valmistuu syksyn aikana. Miestä uhkaa vankeus.

Poikkeuksellisen rikosvyyhdin tutkinta alkoi Helsingin poliisissa elokuun lopussa 2019.

Tunnetun ja hyvämaineisen helsinkiläisen isännöintifirman kirjanpitäjä oli kysynyt eräältä remonttifirmalta tarkempia tietoja heiltä tulleesta laskusta.

Remonttifirma oli tehnyt urakoita isännöintifirman asiakkaana olleisiin taloyhtiöihin. Selvittelyn aikana remonttifirma huomasi omassa kirjanpidossaan epäselvyyksiä. Samalla selvisi, että koko laskua ei ollut edes lähetetty isännöintifirmaan.

– Tämä remonttifirma otti poliisiin yhteyttä, koska he alkoivat epäillä joutuneensa identiteettivarkauden kohteeksi, tutkinnanjohtaja Pekka Hätönen Helsingin poliisista kertoo.

Epäillään kavaltaneen useita arvoyhtiöitä

Poliisi alkoi tutkia tapausta ja taustalta paljastui ennennäkemätön vyyhti.

Nyt isännöintifirman toimitusjohtajaa ja ainoaa omistajaa, noin nelikymppistä helsinkiläismiestä epäillään useista törkeistä rikoksista.

Miehen epäillään kavaltaneen yli miljoonan euron edestä rahaa erityisesti varakkailta Helsingin keskustan arvokiinteistöiltä. Kyseiset taloyhtiöt olivat isännöintifirman asiakkaita.

– Tämä rikoskokonaisuus on yli miljoona euroa, mutta kaikkea ei varmasti ole pystytty selvittämään. Tässä on niin paljon huonosti dokumentoitua materiaalia, Hätönen kertoo.

Isännöitsijä ja firman pomo otettiin kiinni heti tutkinnan alussa viime vuoden syyskuussa ja hänet vangittiin yli kuukaudeksi. Miestä pidettiin melko pitkään vangittuna sotkemisvaaran takia. Vapauduttuaan hänet määrättiin joksikin aikaa matkustuskieltoon.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Vaasassa on käynnistynyt petosoikeudenkäynti, jossa syytettynä on Nordea-pankin työntekijöitä 2:02
Vaasassa käynnistyi tänä syksynä iso petosoikeudenkäynti, jossa syytettyn on Nordean työntekijöitä. Katso lisää tapauksesta videolta.

Moni tuntee itsensä huijatuksi

Poliisi epäilee ainoastaan yhtä miestä, eli isännöintifirman toimitusjohtajaa, rikoksista.

Vuosikymmeniä sitten perustetussa yrityksessä oli yli parikymmentä työntekijää, mutta ketään heistä ei epäillä rikoksesta.

– Moni yrityksessä työskennellyt on tuntenut itsensä todella huijatuksi. Toimitusjohtaja on ainoa rikoksesta epäilty, Hätönen kertoo.

Nelikymppisen miehen isä perusti aikanaan isännöintifirman ja poika jatkoi isänsä jalanjäljissä työtä ja yritystä. Nyt koko yritystä ei enää ole, vaan se meni maaliskuussa konkurssiin.

– Hän tuhosi tässä samalla myös isänsä elämäntyön. Harmittaa kaikkien yrityksen työntekijöiden puolesta, koska siinä meni paljon työpaikkoja. Moni heistä on joutunut epäilyksen alle uutta työtä hakiessaan, vaikka heillä ei ole ollut mitään hajua toimitusjohtajansa touhuista, eräs asiaa tunteva henkilö kertoo.

Viisi vuotta rikoksia

Poliisi epäilee miehen kavaltaneen rahaa yhteensä noin pariltakymmeneltä taloyhtiöltä. Ne kaikki sijaitsevat Helsingissä ja joukossa on useita keskustan arvokiinteistöjä.

Epäilty oli osassa näistä taloyhtiöistä itse isännöitsijänä. Kaikki yhtiöt olivat isännöintifirman asiakkaita.

Joiltakin taloyhtiöiltä on viety jopa satojatuhansia euroja, osalta kymmeniätuhansia.

– Skaala on laaja. Isoin kärsijä on satojatuhansia, puhutaan noin 300 000–400 000 eurosta, Hätönen kertoo.

Miehen epäillään aloittaneen rikoksensa viimeistään vuonna 2015. Jo sitäkin ennen on tullut tietoja epäillyistä väärinkäytöksistä.

– Epäilty aktiivisin aika rikosten tekemisissä on ollut 2017–2019. Tahti on ollut kiihtyvä siihen asti, kunnes hän jäi kiinni. Kiinnijääminen kertoo siitä, että viimeisimmät teot olivat jo todella räikeitä, Hätönen kuvailee.

Rahanahneus vaikuttaa ainoalta motiivilta

Isännöitsijän epäillään kavaltaneen taloyhtiöiltä rahaa muun muassa ylilaskuttamalla näitä ja tekemällä yhtiöille tekaistuja laskuja. Lisäksi hänen epäillään tilanneen taloyhtiöiden käyttöön täysin turhina pidettyjä urakoita tai töitä, joita ei ole tehty.

– Laskut olivat sinänsä ihan tuntuvia. Puhutaan tuhansista euroista, tutkinnanjohtaja kertoo.

Epäilty käytti vuosien aikana useita eri menetelmiä saadakseen taloyhtiöiltä ylimääräistä rahaa.

Erikoiseksi tapauksen tekee se, että mies itse on hyvätuloinen eikä varsinaista motiivia ole selvinnyt.

– Muuta motiivia ei ole tullut ilmi kuin rahan ansaitseminen keinoja kaihtamatta. Toimitusjohtaja on firman ainoana omistajana maksanut itselleen todella suurta palkkaa ja ottanut osinkoja kohtuuttomia määriä. Hän on siirtänyt yrityksen varallisuutta itselleen todella paljon verrattuna siihen, mitä tulosta yritys tuottaa.

Esimerkiksi vuonna 2018 mies ansaitsi ansio- ja pääomatuloja lähes 272 000 euroa.

– Yritys on pintapuolisesti ollut ihan asiallinen eikä yrityksellä ole sinänsä ollut ongelmia. Työntekijöille on maksettu palkkaa, mutta heidän palkkansa ovat olleet varsin paljon huonommat kuin johtajalla, Hätönen kertoo.

Poliisin mukaan näyttää siltä, että rahanahneus vaikuttaa olevan ainoa syy rikoksiin.

– Hänen omat menonsa ja tarve maksaa itselleen korkeaa palkkaa on ollut niin kova, että yritykselle on tarvittu lisää rahaa, ja hän on päätynyt tällaiseen.

Avioero vireillä

Epäillyt rikokset tulivat sokkina ja täytenä yllätyksenä myös miehen läheisille. Epäilty on perheellinen mies, jolla on myös lapsia.

Nyt hänellä ja hänen vaimollaan on avioero vireillä. Avioeropaperit laitettiin käräjäoikeuteen tämän vuoden kesän alussa, ja kumpikin on sitä hakemassa.

– Teko on tullut yllätyksenä niin hänen läheisilleen kuin alaisilleenkin, Hätönen sanoo.

Poliisin tutkinnassa miehen entisiltä asiakkailta on tullut tietoa, että he epäilivät tätä jo aiemmin väärinkäytöksistä.

Harvinaislaatuinen vyyhti

Mies on itse kuulusteluissa avannut osaa teoistaan.

– Hän on osittain kertonut asioista. Hän on kertonut niistä tekaistuista laskuista, mistä koko rikosvyyhti lähti purkautumaan. Mutta näistä pidemmän aikavälin epäillyistä väärinkäytöksistä taloyhtiöitä kohtaan hän ei ole kertonut samalla tavalla. Hän pitää niitä enemmänkin sopimusriitoina.

Poliisin tutkinta lähti liikkeelle törkeänä kavalluksena, mutta nyt rikosnimikkeinä on törkeitä kirjanpitorikoksia, törkeitä kavalluksia ja törkeitä petoksia.

Törkeästä petoksesta, törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta tuomitaan kaikista vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

– On tämä harvinaislaatuinen vyyhti enkä ole aiemmin kuullut vastaavasta. Pääosin isännöintiala on luotettu ja hyvämaineinen ala. Ei ole vastaavan mittaluokan huijausta tullut aiemmin vastaan, Hätönen luonnehtii.

Oli aina luotettavan oloinen

Yhdessä rikoksen kohteeksi joutuneessa taloyhtiössä asuva mies kertoo hämmästyneensä todella paljon rikosepäilyistä.

– Olen istunut kymmeniä kertoja tämän isännöitsijän kanssa samassa kokouspöydässä enkä olisi ikinä uskonut tällaista lopputulosta. Hän oli erittäin luotettavan oloinen, pitkäaikainen alan toimija ja luotettavassa maineessa. Kenelläkään ei ollut hänestä pahaa sanottavaa. Nyt on selvinnyt, että hän kavalsi merkittävän määrän rahaa myös meidän taloyhtiöstä.

Miehen mukaan on todella sääli ja harmillista, että yhden miehen teot aiheuttivat vakavaa vahinkoa myös hänen alaisilleen.

– He kaikki menettivät työnsä ja asia oli myös heidän tulevaisuuden kannalta valtavan iso. Rikosepäily laittoi varjon koko firman ja sen työntekijöiden päälle, vaikka he ovat täysin syyttömiä tähän tilanteeseen. Se on siis vaikeuttanut myös heihin, kun he ovat pyrkineet uusiin töihin.

Lue myös:

    Uusimmat