Edesmenneen laulajan tytär kertoo kohtalokkaasta lauantaiaamusta, jolloin hänen äitinsä nukkui pois.
Kikka Sirén, taiteilijanimeltään Kikka, oli 90-luvulla yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Artistin uran lisäksi Kikan henkilökohtainen elämä on noussut radikaalisti esille, vielä tänäkin päivänä.
Vuonna 2005 sydäninfarktiin menehtyneen ikonisen laulajan tytär Sanni Sirén astuu nyt ensimmäistä kertaa julkisuuteen Ilta-Sanomien haastattelussa, jossa hän kertoo oman tarinansa.
Kohtalokas aamu
Artikkelissa kerrotaan, kuinka hän on ollut tietoisesti pois julkisuudesta, ensin vanhempien tahdosta, myöhemmin omasta tahdostaan.
Sirénin isä ja Kikka löysivät toisensa 1980-luvun lopussa, vuonna 1996 Sanni syntyi. Kikka piti yksityiselämänsä visusti piilossa.
– Kotona hän oli kotiäiti ja muualla se laulaja-Kikka. Koti oli turvapaikka, jossa sai olla rauhassa, Sirén kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
Sirén joutui kohtaamaan äitinsä menetyksen hyvin rankasti. Hän oli yhdeksänvuotias, ja hänen vanhempansa olivat eronneet. Sirén asui pääosin isänsä luona, mutta vietti viikonloppuja äidillään. Kohtalokkaana aamuna 3. joulukuuta vuonna 2005, tytär meni äitinsä makuuhuoneeseen ja löysi hänet sängystä kuolleena.
Sirén soitti Kikan äidin apuun.
– Siinä vaiheessa tuli pakokauhu, että mitä teen nyt.
– Niin läheltä olen nähnyt sen pahimman asian. On se rankka paikka, mutta nykyään sen on käsitellyt hyvin ja siitä pystyy jo puhumaan, Sirén kertoo lehdelle.
