Iran vapauttaa tuhansia vankeja koronaviruksen vuoksi, joukossa myös poliittisia vankeja

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei on päättänyt vapauttaa 10 000 vankia, kertoo uutiskanava al-Jazeera. Joukossa on myös poliittisia vankeja.

Vapautus tehdään persialaisen uuden vuoden Nawrozin alla. Iranin hallinnon edustajan mukaan vapautettujen ei enää tarvitse palata vankilaan. Puolet vapautetuista on "turvallisuussyistä vangittuja" eli käytännössä poliittisia vankeja.

Iranin kerrottiin vapauttaneen väliaikaisesti jo tiistaina 85 000 vankia koronaviruksen leviämisen estämiseksi ylitäysissä vankiloissa.

Irania on painostettu vankien vapauttamiseen kansainvälisesti. Muun muassa YK on vaatinut vankien vapauttamista.

Lue myös:

    Uusimmat