iPhonelle ja iPadille uusi ohjelmistopäivitys - muutama sudenkuoppa
Apple antaa tänään illalla, joidenkin tietojen mukaan kello 20, puhelimen tai padin omistajien ladattavaksi uuden iOS 8 -päivityksen.
Kauan odotettu päivitys tuo Applen mukaan parannuksia lähes kaikkeen mahdolliseen. Yksi suurimmista uutuuksista lienee entistä suurempi integraatio Applen tietokoneiden kanssa. Varsinkin, kunhan OS X Yosemite -ohjelmistoversio on käytettävissä.
Useat teknologiasivustot ovat ehtineet muistuttaa muutamista sudenkuopista, joita kännykkäpäivityksessä piilee.
Suomalaisen tivi.fi-sivuston mukaan päivitettävän laitteen sisältö pitää varmuuskopioida perusteellisesti. Esimerkiksi käyttämällä Applen iCloudia. Varmuuden vuoksi laitteen voi kytkeä myös tietokoneeseen ja tehdä varmistuksen myös iTunesin kautta. Täytyisi myös huolehtia, että laitteessa on riittävästi tallennustilaa.
Pari pahaa miinaa
Tivi lainaa Geeky Gadgets -sivustoa, ja kertoo pari hyvää vinkkiä, joiden avulla säästää pitkät pätkät hermoja.
Päivitys tarjoaa mahdollisuuden ottaa käyttöön uuden Dropboxin tapaisen pilvitallennuspalvelun iCloud Driven. Drive toimii yhteistyössä tietokoneen kanssa, nimenomaan Yosemiten. Se on vielä beta-vaiheessa, joten testaukseen osallistumattomille voi tulla yllättävä hätä käteen.
Toinen, ja tärkeä juttu on hermojen säästö. Päivityksen tekee tänään suhteellisen moni, ja palvelimet ruuhkautuvat. Jos pystyy odottamaan jokusen päivän, saa homman kuntoon nopeammin ja vaivattomammin.
Uusimmat
-
17:44
Entinen SM-liigapelaaja hyppää seurapomoksi – "Ymmärrän ainutlaatuiset haasteet"
-
17:43
Kenen oikeudet menivät edelle, kun koronarajoituksia tehtiin? "Paperit eivät olleet kunnossa"
-
17:37
Ulkoministeri Elina Valtonen: Kiovassa huomaa, ettei sotaväsymykseen ole varaa – MTV seuraa sotaa
-
17:28
Kotimainen raaka-aine, joka kannattaa nyt napata ostoskoriin – perunaakin maukkaampaa
-
17:13
MTV:n tiedot: KRP tutkii Ruotsista johdettua laajaa huumeorganisaatiota, jonka epäillään tuoneen Suomeen valtavasti eri huumeita – vangituilla yhteyksiä katujengeihin
-
17:01
Ranska rokottaa miljoonia ankkoja lintuinfluenssaa vastaan
-
17:01
Karu ilmoitus Ruotsista – maajoukkueen päävalmentajalla edessään "mahdoton tehtävä"
-
16:54
Suuri tapahtumajärjestäjä Loud n' Live Promotions yrityssaneeraukseen
-
16:30
Maajussi-Kallen morsianehdokas tekee lopullisen ilmoituksen ennen valintaa: "Haluaisin kertoa sinulle rehellisesti ja vilpittömästi"
-
16:19
FC Barcelonan kohkattu ihmelapsi allekirjoitti jatkosopimuksen – mukana järisyttävä miljardioptio
-
16:19
Mandatumin pörssitaival alkoi heilahdellen
-
16:07
Sateenkaarijärjestöt kokoontuivat Reykjavikiin keskustelemaan kohtaamastaan vihasta – kaksi miestä pahoinpiteli transaktivistin vakavasti
-
16:01
Poliisi törmäsi liikenteessä melkoiseen kuormaan: Kuskille rapsahti 18 päiväsakkoa – "Liikennekelvoton"
-
15:32
Tuttu kasvo palaa SM-liigaan – loukkaantumiset ja pelikielto laittoivat joukkueen reagoimaan
-
15:29
Video: Turkissa laajoja ratsioita Ankaran itsemurhapommin jälkeen
-
15:16
Tuorein TTK-pudotus tuli Tanssiraadille yllätyksenä – yksi piirre pareissa mietityttää: "Voi koitua kohtaloksi"
-
15:12
Huittisten ABC:llä nuorison välinen väkivallanteko – tappelussa käytettiin pesäpallomailoja
-
15:11
13-vuotias teki historiallisen ammattilaisdebyytin
-
14:59
Upea näky! Base-hyppääjä kiiti satumaisen linnan ohi 200 kilometrin tuntivauhtia
-
14:30
Maajussi-Ville häkeltyy punastelemaan treffeillä: "Yrittelin vähän katsoa sivulle"
-
Lataa lisää