Intiassa täytyy nykyisin soittaa kansallishymni elokuvateattereissa ennen elokuvan alkamista. Säädös hymnin soittamisesta astui voimaan, kun maan korkein oikeus päätti asiasta marraskuussa.
Nyt poliisi on pidättänyt ensimmäisen kerran 12 elokuvassakävijää, jotka eivät suostuneet seisomaan hymnin aikana. Asiasta kertoo New York Times.
Pidätysten taustalla on vuonna 1971 annettu laki "kansallisen kunnian loukkaamisen estämisestä", jota elokuvissa kävijät poliisin mukaan rikkoivat istumalla hymnin aikana. Jos oikeus on poliisin kanssa samaa mieltä, rikkeestä voi saada maksimissaan kolme vuotta vankeutta.
Oikeuden mukaan ihmisten pitää kunnioittaa hymniä
Korkein oikeus määritteli marraskuussa, että "on tarpeellista, että kansalaiset ymmärtävät, että he ovat kansakunnan asukkaita ja on heidän velvollisuutensa osoittaa kunnioitusta kansallishymniä kohtaan".
Pidätyksiä tapahtui maanantaina muun muassa Chennaissa, jossa ryhmä elokuvissakävijöitä oli tietoisesti päättänyt olla nousematta seisomaan hymnin aikana.
– Kyseessä oli ensimmäinen elokuva, jota kävimme katsomassa korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. Osa meistä teki päätöksen olla nousematta seisomaan hymnin aikana, Chennaissa asuva oikeustieteen opiskelija M. Sreela sanoi New York Timesin mukaan.
– He eivät kunnioittaneet kansallista hymniämme ja häiritsivät muita ottamalla selfieitä, Vijay Kumar sanoi. Hän teki poliisille ilmoituksen ryhmästä, joka ei noussut seisomaan.
Sreelan mukaan kyseinen oikeuden päätös mahdollistaa lain vaalijoiden aggressiivisen moraalisen kyttäyksen.
Kriitikoiden mukaan oikeuden päätös on osoitus nationalismin lisääntymisestä Intiassa.
Lähteet: New York Times, CNN
Uusimmat
-
07:42
Madonna esiintyi Rio de Janeirossa suurimmalle yleisöllensä koskaan
-
07:42
Asiat, jotka putkiasentaja kehottaa tarkastamaan kotona säännöllisesti – muuten luvassa voi olla iso lasku: "Puhutaan aika mittavista euroista"
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
07:11
FT: Ukraina valmistautuu vastahyökkäykseen
-
07:02
Kiihtelysvaaraan nousee uusi kirkko tuhopoltetun tilalle: ”Ei maksettu pahaa pahalla”
-
06:55
Kalle Rovanperä makean triplan perässä – Portugalin MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
06:41
Sebastian Ahon tehoilta ei riittänyt – Rangers parempi
-
06:33
Dallas pusersi jatkoon täpärästi NHL:ssä – voiton ratkaissut tähtipelaaja: "Suuri helpotus"
-
06:29
Jos lankeat huijausviestiin työpaikallasi, toimi välittömästi näin: "Kaikkein keskeisin asia firman tietoturvan tasossa"
-
06:28
Jättirakeet voivat tappaa – Suomen suurimmat kuin omenoita
-
06:12
Jari Saario puhkesi kyyneliin veneessä – katso Sara Siipolan herkkä tulkinta soutajalegendalle
-
06:10
Lando Norris yllätysvoittoon Miamissa – Verstappen tunaroi
-
05:55
Rami on odottanut vuokravakuuden palauttamista lähes viisi vuotta – "Aina hän on luvannut maksaa"
-
05:55
Petteri Sihvoselta todella herkullinen arvio Leijonien MM-näkymistä – vahva viittaus uskomattomaan kultakevääseen
-
05:36
Helena Petäistö: Ehtiikö Macron enää pelastaa Euroopan ja kuuleeko Suomi hänen viestiään? Nyt ei pelkkä sisu riitä
-
05:30
Israel: Kolme sotilasta kuoli raketti-iskussa Gazan rajalla
-
05:22
Tänään selviää, ketkä hakevat Mika Aaltolan työtä
-
05:18
Pääministeri Orpo vierailee Tanskassa
-
05:14
Xi Jinping tänään Ranskassa
-
Lataa lisää