Vastahyökkäys voisi tapahtua vuonna 2025, sanoo yhdysvaltalaisviranomainen.
Ukraina valmistautuu uuteen vastahyökkäykseen vuonna 2025 saatuaan Yhdysvalloilta 61 miljardin sota-apupaketin, katsoo Yhdysvaltain turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Jake Sullivan brittilehti Financial Timesin mukaan.
Sullivan tosin uskoo Venäjän vielä jonkin aikaa jatkavan etenemistään Ukrainassa, sillä huhtikuussa Yhdysvalloissa hyväksytty suuri apupaketti ei auta rintamalla välittömästi.
Sullivan lausui näkemyksensä FT Weekend Festival -tapahtumassa Washingtonissa lauantaina.
Britannian Cameron: Ukraina voi käyttää aseitamme Venäjällä.
Ukraina kärsii sekä sotilas-, ammus- että kalustopulasta, mikä on johtanut siihen, että Venäjällä on taisteluissa aloite halussaan.
Venäjä ei ole kyennyt syviin läpimurtoihin, mutta on pystynyt etenemään huomattavasti Itä-Ukrainassa, erityisesti Avdiivkan kaupungin ympäristössä.
Sullivan sanoo uskovansa, että Yhdysvaltain apupaketin avulla Ukraina kykenee "pitämään linjansa" ja "varmistamaan, että Ukraina kestää Venäjän hyökkäyksen" kuluvan vuoden aikana.
Ukrainainalaisviranomaiset ovat ennakoineet, että toukokuusta tulee maan asevoimille hyvin vaikea, sillä Yhdysvaltain aseapu ei ilmesty taistelijoiden käsiin yhdessä yössä.
Ensi vuonna Ukraina pyrkii jälleen hyökkäämään, Sullivan sanoo.
– Etenemään valloittaakseen takaisin alueen, jonka Venäjä on ottanut heiltä, Sullivan totesi Financial Timesin mukaan.
ISW: Aloitteen kanssa kiire
Yhdysvaltalaisen ajatushautomo Institute for the Study of Warin (ISW) mielestä Ukrainan pitäisi päästä haastamaan Venäjän aloite sodassa "niin pian kuin mahdollista", sillä Venäjälle olisi luonnollisesti edullista pitää aloite käsissään koko vuosi 2024.
– Venäläisjohto voisi muokata suosiolliset olosuhteet itselleen määrittämällä Venäjän hyökkäysten ajan, paikan ja kovuuden. Näin tekemällä se hallitsisi voimavaroja, jotka Ukrainan täytyy käyttää pitkällä aikavälillä, ISW arvioi.
Ukrainan mahdollinen vastahyökkäys vaatisi kuitenkin uusiakin apupaketteja Yhdysvalloilta, FT kirjoittaa. Tuen jatkumista pidetään todennäköisempänä, jos presidentti Joe Biden valitaan jatkokaudelle. Sen sijaan Donald Trumpin tapauksessa tilanne voi olla toinen.
Lännen sekä aseistuksella että koulutuksella tukema Ukrainan viime kesänä vastahyökkäys epäonnistui, minkä jälkeen osa analyytikoista arvioi, että sota on pattitilanteessa. Venäjä on kuitenkin kyennyt etenemään hitaasti, mutta varmasti liki koko alkuvuoden ajan.
Ukrainalla on kuitenkin kokemusta myös onnistuneista vastahyökkäyksistä, joiden myötä se onnistui valtaamaan suuria alueita takaisin Etelä-Ukrainan Hersonin ja Koillis-Ukrainan Kupjanskin alueilla syksyllä 2023.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää