Suomeen on tilattu yhteensä 1,7 miljoonaa influenssarokotetta. Näistä 71 000 on 2–6-vuotiaille lapsille tarkoitettua nenäsumutetta.
Tämän influenssakauden rokotteella torjutaan kaikkiaan neljää eri virusta: kahta A-ryhmän ja kahta B-ryhmän virusta. Viime vuonna pistettävä rokote torjui vain kolmea eri virusta, ja jopa rokotuksen ottaneita sairastui.
– Tänä vuonna ennuste on toivottavasti parempi, sillä nyt käytetään neliarvoista rokotetta. Toivotaan, että rokotteen osuvuus on parempi kuin viime kaudella, sanoo ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Sumute ei käy kaikille
Osa rokotteista on nenäsumutetta, eikä suinkaan tavanomaista pistoksena annettavaa rokotetta. Sumute on tarkoitettu 2-6-vuotiaille.
– Euroopassa rekisteröity nenäsumute on tarkoitettu käytettäväksi vain 17 ikävuoteen asti, kertoo Nohynek.
Eurooppalaisen tulkinnan mukaan sumutetta ei kannata antaa tätä vanhemmille.
– Sumute sisältää elävää heikennettyä virusta, joka lisääntyy nenän limakalvoilla. Ja jos siellä on jo valmiiksi paljon vasta-aineita, jotka osin estävä rokoteviruksen lisääntymisen, niin se ei pääse toimimaan niin kuin se on tarkoitettu, selittää Nohynek.
Rokote on suositeltava
Influenssarokotetta suositellaan kaikille erityisryhmille, joita ovat pikku lapset, varusmiehet ja -naiset, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, raskaana olevat, 65 vuotta täyttäneet sekä sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat.