Ina Mikkola jakoi Instagramiin tunteikkaan kirjoituksen Ex Tuuttiz ja Tuuttimörkö -taiteilijanimillä tunnetun Aaro Teikarin muistolle.
Toimittaja Ina Mikkola muistelee Instagram-postauksessaan Ex Tuuttiz ja Tuuttimörkö -taiteilijanimillä esiintynyttä rap-artistia Aaro Teikaria. Helsingin Sanomat uutisoi Teikarin kuolemasta perjantai-iltana 29. elokuuta.
Mikkola kertoo Instagramissa julkaisemassaan tekstissä, että hän ja Teikari opiskelivat samaan aikaan Kallion lukiossa. Mikkolan aloittaessa lukion oli Teikari abiturientti.
Kaksikon yhteneväinen koulutaival jatkui lukion jälkeenkin.
– Lukion päätyttyä hain opiskelemaan elokuva-, TV- ja radioalaa Metropoliaan. Iloisena yllätyksenä Aaro oli päässyt myös kouluun. Nyt oltiinkin samalla vuosikurssilla. Oli kiva, että joukossa oli joku tuttu. Tyyppi, joka oli lempeä, hauska, luova ja läsnä. Hengenheimolainen monessa mielessä, Mikkola kirjoittaa.
Mikkolan postauksessa on yhteiskuva hänestä ja Teikarista. Hän kertoo, että kuva on otettu vuonna 2014 hänen työskennellessään Bassoradion aamujuontajana.
