Mainos

Ilmianna petollinen pomosi

Vasemmistonuoret kehottaa työntekijöitä ilmiantamaan työnantajansa, jos tämä toimii laittomasti. Järjestö on aloittanut nettikampanjan, jossa se kerää kokemuksia työelämän epäkohdista.

Vasemmistonuorten mukaan etenkin nuoret työntekijät kohtaavat väärinkäytöksiä, mutta arastelevat niiden viemistä eteenpäin.

Vasemmistonuorten pääsihteeri Riikka Taavetti sanoo, ettei mitä tahansa väitettä julkaista nettisivulla:

- Käytämme järkeä ja harkintaa siinä, mitkä tarinat julkaisemme ja missä muodossa. Pidämme huolen lähdesuojasta eli kenenkään henkilöllisyys ei paljastu. Työpaikat eivät ole yksilöitävissä, ellei se ole tarkoituksenmukaista. Toisaalta tarinoiden on pidettävä kutinsa eli että ne ovat uskottavia ja että me voimme ne tarkistamaan. Julkaisemme ne toisaalta muodossa näin meille on kerrottu, koska meillä ei ole mahdollisuuksia niitä kaikkia millään tavalla tarkistaa.

Taavetin mukaan yhden tarina voi auttaa muitakin.

- Se voi rohkaista muitakin puuttumaan ongelmiin tai paljastaa, miten ongelmat on muualla ratkaistu. Samat ongelmat ovat yleisiä monella työpaikalla.

Vasemmistonuoret aikovat viedä ongelmia myös eteenpäin ay-liitoille ja työsuojelupiireihin.

Ilmianna pomosi -kampanjan tavoitteena on saada 500 yhteenottoa vuoden loppuun mennessä. Ilmiantojen pohjalta kootaan tutkimusraportti.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.