Vaikka kone olisi kyennyt jatkamaan lentämistä jäljelle jääneillä moottoreilla, se ei olisi välttämättä säästynyt onnettomuudelta, sanoo ilmailuasiantuntija.
Lähettiyhtiö UPS:n Havaijin Honoluluun matkalla ollut rahtikone syöksyi maahan pian lentoonlähdön jälkeen Kentuckyn osavaltiossa, lähellä Louisvillen kansainvälistä lentokenttää tiistai-iltana paikallista aikaa.
Onnettomuudessa on kerrottu menehtyneen ainakin 13 ihmistä, mukaan lukien koneen kolmihenkinen miehistö.
Yhdysvaltain onnettomuustutkintakeskuksen (NTSB) jäsen Todd Inman on kertonut CNN:lle ja uutistoimisto AP:lle, että koneen vasen moottori irtosi lentoonlähdön aikana.
Kyseessä oli McDonnell Douglas MD-11 -tyyppinen kone, jossa on kolme moottoria: kaksi siivissä ja yksi rungon takaosassa.

Lentokoneen moottorin irtoaminen on harvinaista, Ilmavoimien entinen pääkoelentäjä, ilmailuasiantuntija Jyri Mattila sanoo MTV Uutisille.
– Tietysti, jos kone on vanha ja monta kertaa ravistanut oikein kovasti, metalli on saattanut niin sanotusti väsyä.
Mattila kommentoi asiaa yleisellä tasolla.
Lentäjillä vaihtoehdot vähissä
CNN:n mukaan onnettomuuskoneella oli ikää 34 vuotta. Periaatteessa koneen olisi pitänyt kyetä jatkamaan nousua kahden jäljelle jääneen moottorin voimin.
– Pitäisi onnistua, mutta siinä on aina se riski, että jos jokin iso osa, esimerkiksi moottori, repeää irti tai tapahtuu jotain muuta, irronneesta moottorista voi imeytyä osia tai muuta materiaalia takana olevaan moottoriin, Mattila sanoo.
