IL: Keskusrikospoliisi aloitti esitutkinnan Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnasta

Keskusrikospoliisi (KRP) on aloittanut esitutkinnan Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) toiminnasta, kertoo Iltalehti.

Asian tutkinnanjohtaja sanoo lehdelle, että asiassa on kaksi epäiltyä, mutta ei ota kantaa epäiltyjen henkilöllisyyksiin. Rikosnimikkeenä on ainakin virkavelvollisuuden rikkominen.

– Esitutkinta on vielä aivan alkuvaiheessa, minkä vuoksi en halua vielä tässä vaiheessa kommentoida tarkemmin rikosnimikkeitä. Asiassa tutkitaan ainakin virkavelvollisuuden rikkomista. Rikoksesta epäillyn asemassa on tällä hetkellä kaksi henkilöä, tutkinnanjohtaja Tommi Reen sanoo Iltalehdelle.

Iltalehti on aiemmin kertonut, että viraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari ei ole suostunut kommentoimaan virkamatkoilla kertyneiden lentopisteiden käyttöä. Lehden mukaan Yli-Viikari ja oikeudellisista asioista vastaava Mikko Koiranen saivat joulukuussa oikeusasiamieheltä huomautuksen laittomasta virkasuhteenpäättämissopimuksesta.

Sopimuksen nojalla virkamiehelle maksettiin kahden vuoden ajan palkkaa sillä ehdolla, ettei tämä tee töitä tai käy työpaikalla.

STT ei ole vielä tavoittanut tutkinnanjohtajaa tai Yli-Viikaria. Koiranen ei kommentoi asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat