Ikuisuuskiistan selvitys jatkuu – kumpi olikaan fiksumpi, kissa vai koira? Tutkijat uskovat löytäneensä vastauksen

Aiemmin uutisoimme japanilaistutkimuksesta, joka päätyi sekä kissa- että koiraihmisiä miellyttävään kompromissiin: molemmat lemmikkieläimet ovat yhtä älykkäitä.

Yllä olevalla videolla esittäytyy laiskan siivoojan unelmalemmikki: kotitöitä tekevä koira!

Uusi kansainvälisen tutkimusryhmän tutkimus esittää, että koirat ovat sittenkin kissoja älykkäämpiä – ainakin, jos uskoo älykkyyden olevan sidottu aivokuoressa sijaitsevien hermosolujen määrään.

Aivokuori on aivojen pinnalla oleva harmaan aineen kerros, joka koostuu kymmenistä toiminnallisesti erikoistuneista alueista. Ne määrittelevät esimerkiksi kykyjä ajatteluun sekä suunnitelmallisuuteen.

– Uskon, että erityisesti aivokuoren hermosolujen määrä määrittelee eläimen mielen sisäistä rikkautta ja kykyä aavistaa aiempien kokemuksien perusteella, mitä elinympäristössä tulee tapahtumaan, selittää tutkimusta tehnyt ja hermosolujen mittaamistavan kehitellyt Suzana Herculano-Houzel.

Koirien aivokuorelta löytyi eniten hermosoluja

Tuoreessa tutkimuksessa laskettiin eri petojen, myös kissojen ja koirien, hermosolujen määrää aivokuoressa. Tutkijat havaitsivat, että koirilla oli tutkituista petoeläimistä eniten aivokuoren hermosoluja, vaikkakaan niiden aivot eivät olleet suurimmasta päästä. Kissojen ja koirien lisäksi tutkimuksessa oli esimerkiksi leijonia ja karhuja.

Koirien aivokuorelta löytyi noin 530 miljoonaa hermosoluja, siinä missä kissoilla niitä oli suunnilleen 250 miljoonaa. Petoeläimistä vaarallisimmalla, ihmisellä, näitä aivokuoren hermosoluja on arviolta 160 miljardia.

Biologista faktaa väittelyihin

Tutkimusta tehnyt Herculano-Houzel tunnustautuu 100-prosenttiseksi koiraihmiseksi, muttei usko sen vievän tutkimuksen todistuskykyä.

– Löydöksemme tarkoittavat, että koirilla on biologisesti suurempi kyky käsitellä elämänsä tapahtumia kuin kissoilla. Ainakin nyt meillä on biologisia perusteita, joihin ihmiset voivat nojautua väittelyissään siitä, ovatko kissat vai koirat älykkäämpiä, hän sanoo.

Jos haluaa vältellä keskustelua koirien ja kissojen paremmuudesta, voi biologisin perustein myös todeta pesukarhun olevan näitä molempia älykkäämpi. Tutkimuksen mukaan pesukarhulla on nimittäin suunnilleen saman verran aivokuoren hermosoluja kuin koiralla, vaikka se on kooltaan lähempänä kissaa.

Tutkimus esiteltiin Frontiers in Neuroanatomy -julkaisussa.

***

Vili toimii terapiakissana vanhainkodissa 1:21

Lue myös:

    Uusimmat